Pian tulee joulu

Ajatukset pyörivät lauantaissa, vähän kyllä teotkin. Helpotti, kun saimme pöytäliinat silitettyä. Yksi fb-kaverini, herrahenkilö ja ex-työkaveri vuosien takaa, kyllä ihmetteli, mihin tarvitaan neljä lakanankokoista (= oikeasti entisiä lakanoita) plus yksi pitsilakanoista rakennettu yli kolme-metrinen pöytäliina plus viisi poikkiliinaa. Kyllä niitä vaan tarvitaan silloin, kun helmojen on viistettävä maata ja isolla liinalla peitettävä pienempien saumat, teippaukset  ja nuppineulakiinnitykset - tehän tiedätte! Kolmatta kerrosta ne sentään kasannut kuin yhteen kohtaan yhdellä poikkiliinalla ja senkin vain koristetarkoituksessa suunnilleen kultaisen leikkauksen kohdalle, koska se on paikka, mihin silmän on tarkoituskin osua ensimmäiseksi. Tai näin ainakin toivon. Liinan päälle rakensin pienen korotuksen, viereen vähän kynttilöitä ja muuta valaistusta ja lauantaina mies hakee vielä kukat. Kuvia tulee aikanaan. Tämä on se juhlien järjestämisen hauskin juttu.

Myönnettävä on, että olen näistä asioista muutamankin kerran saarnannut, kirjoittanut ja muutenkin ollut innostunut. Siis entiseen aikaan. Periaatteeni tosin on aina ollut pitää tassut maassa ja välttää mitään kovin kummallisia virityksiä. Esimerksiksi meidän joulupöytäämme eivät korista katosta nurinpäin ripustetut kuuset, jollaisen virityksen olen joskus nähnyt. Nyt kyllä ehdottelin sammalen keräämista pihalta, mutta mies tyrmäsi sen heti ja ilmoitti, että yksi joulukärpänen ja muutamat banaanikärpäset saavat luvan riittää. Kivistä en sitten enää puhunut mitään, en tosin niitä ollut ajatellutkaan kattaukseeni. Harmi, että vanhat kuvat jäivät tietenkin silloisen työnantajan kuva-arkistoon, josta ne on varmaan jo moneen kertaan karsittu roskikseen. Enkä tietenkään mikään ammattisomistajakaan ollut, mutta olisi ollut kiva katsella ja muistella. Tai toisaalta, ehkä ne tuolla sielun syövereissä jossain ovat tallessa. Joka kuva ja joka kattaus.

Jotain rekvisiittaa kuitenkin haluan aina juhlapöytääni, vähintään kynttilöitä ja kukkia ja sen korotuksen, jonka vieressä voi seistä tonttu-ukkoja tai muuta sellaista. Viime vuonna pöydässä tönöttäneet tontut ovat nyt ehkä yläkerran rappusilla kulkuesteenä ja lapsivieraiden ilona. Kulkuesteenä siksi, että emme halua vieraiden ramppaavan sinne. Muuten suunnitelmat näköjään toistuvat aika samanlaisian. Minkäs teet: liinat ovat samat, kupit ja kipot ovat samat, toisessa päässä on glögitarjoilu ja toisessa lihaliemi.

Muutenkaan hyvää konseptia ei kannata joka vuosi muuttaa. Suolaista tarvitaan makean glögin vastapainoksi ja kun vieraat kerran siitä tykkäävät ja eväät tekevät kauppansa, niin miksipä sitä muuttaisi, Olen varmaan tylsä. Vaikka tilaankin suurimman osan tarjottavista valmiina, en rupea, en ehdi, en jaksa alkaa näpertelemään. Tärkeimpinä kriteereinä ovat tietysti vaivattomuus, säilyvyys monen tunnin kekkereissä ja toisaalta myös kustannuksetkin. Ja se, että tuli vieraita enemmän tai vähemmän, tarjottavat eivät lopu kesken. Kun vieraista suurin osa on suunnilleen meidän ikäisiä tai vanhempia ikäihmisiä, ovat cocktail-piirakat ja maustekakut aika varma valinta.

Glögimme on Alkon myymä mustikkaglögi, joka maistuu itselle joulun jälkeenkin, jos sitä sattuu jäämään. Alkoholiton vaihtoehto on tietenkin toisena ja limuja plus trippimehuja pienille lapsivieraille, joita saattaa tulla kymmenkunta.

Jos ihmettelet viittä kaitaliinaa, niin ne ovat varalla ja pääsevät sivupöydille. Essuja silitettiin kolme kappaletta. Mies, joka silitti puolet urakasta, manasi sitä, joka on tehnyt vanhanaikaisia rimpsuessuja. Niinpä minä silitinkin niistä kaksi. Essuissa esiintyvät vanhat valkoiset lakanat käsin virkattuine pitseineen. En muistanutkaan, että yhden pitsin ja nimikirjaimet olin tehnty talouskoulussa syksyllä -67.