perjantai 4. helmikuuta 2011

Kasvihuone romahti

Kaikkea sitä pitääkin sattua. En vielä ole ehtinyt parantua silmävaivasta, kun on jo uusi ruikutuksen aihe. Kasvihuone romahti ja menikin oikein viimeisen päälle kasaan. Viime keväänä se vielä saatiin korjattua, mutta nyt alumiininen kurkihirsi näyttää niin kurjalta, että koko romu saa kyydin kaatopaikalle. Jo tämän kokoaminen teki miehen lähes hulluksi ja kestoikä taisi olla kolme vuotta. Liukuovi on reistaillut alusta pitäen eikä enää viime kesänä liikkunut mihinkään suuntaan. Jo viime vuonna yritin tehdä reklamaatiota, mutta huonolla menestyksellä. Valmistaja onkin vaihtanut mallia, mutta se ei meitä enää liikuta.

Pahoittelen epämääräistä kuvaa. Välissä on lumihanki, kuusenoksa ja muutama puska. Hyvällä mielikuvituksella voi kasvihuoneenkin erottaa sekä päätellä, että lumitaakka tuon katon sai notkahtamaan. Sitähän me jo pelkäsimme, mutta kun  ei ollut kikkaa, jolla olisi päässyt lumia poistamaan. Mies suunnitteli ajelua lumilingolla, mutta idea oli huono. Pihan poikki kulkee nimittäin sähköjohto, joka on sen verran lumien alla, ettei sitä saa kiskottua vielä poiskaan.

Vanha kotitekoinen kasvihuone kesti parikymmentä vuotta, mitä nyt kuulemma muutamaan kertaan on muovit uusittu. Seuraavaksi me palaammekin vanhaan kuosiin eli mies rakentaa rungon puusta ja päälle vedetään muovi. Olisiko kenelläkään ideaa piirustuksista? Mies jo varoitteli, että ei pidä innostua liikaa. Hän ei rupea rakentamaan taloa. Pöytä ja pari pikkutuolia sinne kyllä laitetaan, se on selvä.

Kun pääsemme keväällä tutkimaan tilannetta, niin toivomme, että tämän kelvottoman tekeleen pohja kelpaisi uudenkin pohjaksi. Vanhoista ikkunalaseista tehdystä huoneesta minä tykkäisin, mutta tämä aina yhtä rationaalinen aviomies ei ole yhtä romanttinen. Eikä meillä sitä paitsi olekaan niitä laseja missään tallin vintillä tai muussa kätkössä odottamassa pääsyä kasvihuoneeksi.

9 kommenttia:

  1. No meillä tuollainen kasvihuone joutui aikoinaan myrskyn riepottelemaksi. Viime kesänä sitten laitoimme suuremman johon voi talveksi laittaa säilöön puutarhakoneet ym.

    Lunta oli meilläkin tullut katolle mutta isäntä sai sen sieltä alas.

    Meidän tämä nykyinen on Kurikasta, Hortissteelin tuotantoa. Olemme olleet tyytyväisiä tuohon hankintaan. Siitä kuva sivuillani:

    http://huvitus.blogspot.com/2010/06/kasvihuone-pystyssa.html

    VastaaPoista
  2. No voi harmi, minkä lumikuorma teki! Toivottavasti runko olisi edes kohtuullisesti korjattavissa!

    Kasvihuoneesta minäkin suuresti uneksin. Mutta haaveeksi taitaa jäädä, kun ei ole tuttuja rakentajia, ja nuo helposti? itsekoottavat kevyrunkoiset alumiinikehyksetkään eivät näköjään kestä Suomen talvia.

    VastaaPoista
  3. No, voi! Mä oon vähän kyllä pelännyt, että milloin meidän teltta tuolla takapihalla romahtaa. Vaikka ollaan yritetty kattoa pitää lumesta puhtaana, niin lumi yltää jo teltanseinän puoliväliin ja painaa ulkoapäin sisälle... Ei kovin hyvin uskalla mennä tuota kovaa lunta lapiollakaan kauhomaan, kun meneepi kankaan läpi helposti. Toivossa eletään...

    VastaaPoista
  4. Lezzie, mehän innostuimme tästä heti. Onko sinulla kaikki kokemukset positiivisia tai onko yleensä jotain otettava huomioon? Oliko helppo kasata?

    VastaaPoista
  5. Kyllähän tuon rungon pystytykseen muutama päivä isännältä meni. Rungon päälle pingoitetiin muovi mahdollisimman kireälle (yhdestä palasta). Isännän kanssa se kahdestaan siihen saatiin. Liiat leikattiin pois.

    Hyviä kokemuksia pelkästään. Tosin sisäpuolelle laitettiin lisätueksi muutama lista että tuuli ei varmaankaan pääse huojuttamaan.

    Lumet on kertaalleen otettu pois katolta. Alkutalvesta ne tuli itsestään mutta ei nyt enää.

    Pariovien ansiosta todella hyvä säilytystila puutarhakoneille ja kalusteille talveksi. Toisessa päässä automaattisesti lämmön mukaan aukeava tuuletusluukku.

    VastaaPoista
  6. No voi,että pitikin sattua sinulle tuollainen,no niin talvella tapahtuu vaik mitä,lumi painaa hennoimankin kasaan,tällä en tarkoita teidän kasvihuonetta,vaan yleensäkin:D
    Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  7. No olet Tansku ihan oikeassa siinä, kun kirjoitat "hennoimmasta". Sitä se luhistunut ryökäle tosiaan on, suunniteltu ja koekasattu varmaan Englannissa jossain betonilattialla ja katon alla.

    Keksimme kuitenkin jatkokäyttöä tämän ruumiin osille: tehdään levyistä lämpölavoja.

    VastaaPoista
  8. Meillä kävi samanlainen tilanne alumiinirunkoisen kasvihuoneen kanssa talvella. Tilalle mies haluaa rakentaa myös puusta kuten sinä rungon. Hän jo lasituksen osalta mietti muovilevyjen tilausta mittatilauksena koska ne voisivat kestää paremmin kuin lasi. Kattoluukun hän myös samalla ajatteli rakentaa tuuletusta varten. En kyllä valitettavasti tiedä, mistä voisi piirrustuksia löytää rungolle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!