tiistai 8. helmikuuta 2011

Kevättä rinnassa

Nyt se on tehty! Enää ei aikailtu, vaan tein hetki sitten kasvihuonetilauksen tänne. Hinta on 720 euroa plus rahti ja suunnilleen sen taisimme maksaa entisestä romustakin.

kuvat: Hortisteel Oy



Jos kaikki menee hyvin, niin saamme toukokuussa ilmeisesti tuollaisen yläkuvassa olevan vasemmanpuoleisen kasvihuoneen, koko 3,5 x 5 metriä! Ihan autolla ei sisään ajeta, mutta saamme ruhtinaallisesti tilaa kasvattaa vaikka mitä. Tuhannet kiitokset vinkistäsi, Lezzie.

Jonain kauniina kesäpäivänä kasvimaamme näyttää tältä alakuvalta. Osa romun paneleista aiotaan käyttää tulevien (lämpö-)lavojen katteeksi. Peruna, ne muutamat potaatintaimet, kasvaa lehtikatteen alla. Ehkä jo ensi kesänä tämä "pottumaa" on maatuntu oikeaksi mullaksi? Lavoissa kasvaa ehkä kesäkurpitsaa, salaattia, tilliä ja persiljaa. Yrttitarha saa levittäytyä koko aidatulle alueelleen. Nyt siitä ei enää tarvitse varata tilaa kesäkurpitsalle. Sisällä huoneessa rehottavat ainakin tomaatti ja kurkku, viinirypäle yrittää sopeutua uusiin oloihin ja miettii, ryhtyäkö kasvamaan vai ei.

Sisälle tulee ilman muuta kahvinurkkaus, kuten vanhassakin oli, mutta nyt paljon avarammin ja mukavammin. Sähköistys ja vesijohto järjestyy, vaikkaan ei kiinteästi tietenkään. Sisällä on vesisaavi tasaamassa lämpöä ja kaksikin ulkopuolella. Muutamia hyllyjä pitää rakentaa seinustalle ja tuet tomaateille ja kurkuille.

Kasvit asuvat ruskeissa muuttolaatikoissa kuten ennenkin, paitsi ehkä viinirypäle, jolle on kaivettava reikä lattiaan, luulen. Reiästä kaiken maailman maamyyrät ja vesirotat ehkä kömpivät sisälle, mutta sen ne tekevät muutenkin. Viime vuonna joku oli jo järsinyt itselleen reiän lattialankkuun. Riippumattoni on kiinni kasvihuoneen takana olevassa pajussa ja männyssä. Siellä sitten lekottelen kirjan ja kameran kanssa tarkkailemassa pilivä, ohi lepattavia perhosia ja tienvarren sähkötolpassa tarkkailutehtäväänsä hoitavaa varista. Kesää odotellaan!

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan semmoselta meiningiltä, että nyt tehdään, eikä meinata!
    Helppo sitten alkaa toteuttaa asioita, kun on valmiiksi kaikki mietittynä.
    Ihan mieliala nousi tuota lukiessa, kun näkymä keittiön ikkunasta on ... ei viitsi edes sanoa, mitä siellä sataa.
    Leppoisaa tiistaita Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Sitä on kesä mielessä tässä yhdellä jos toisella, mitä on blogikierroksella havainnut. Perennoja jo esikasvatetaan sisällä, kyhätään kesäisiä tabletteja ja pannulappuja - ja näin mietitään uusia juttuja uuteen kasvihuoneeseen ja vanhan hyötykäyttöön ottamista! =D Lämpölavoja olen myös isännältä pyytänyt, kun oli noita vanhoja ikkunoita ylimääräisinä, mutta saatiinkin sitten ne ikkunat muualle. Pelkäsin, että menevät sirpaleiksi joku talvi tuolla ulkosalla. Ehkä vielä joskus päästään tuohon pihamaallekin kunnolla käsiksi... :)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä lupaavalta. Kasvihuone on minunkin unelmani, joka tosin saattaa jäädä toteutumatta. Kohtalaisen kalliita kun ovat nuo ihanuudet. Joko muuten olet päättänyt viinirypälelajikkeesi? Itse en ole kokeillut, mutta kaverini kehui Zilgaa.

    VastaaPoista
  4. Tuo kaikki mitä kerroit on ihanaa. Puutarhanhoito on maailman parasta mielenterveyden hoitoa. Se on Lasse Måtersonin sanoja käyttäen , hänelle purjehdus meille muille puutrhan hoito. Koskaan vihamieli ei jää sisällemme kun lyömme lapion multaan ja vaalimme kasveja.Kokemusta on ♥

    VastaaPoista
  5. Vai kasvihuoneviljelyä. Isä osti semmoisen joskus parikymmentä vuotta sitten ja se päätyi pihavarastoksi :). Itsekin olen joskus pientä haaveillut, mutta sitten olen ajatellut, että taidan olla yhtä kausiluontoinen kuin isänikin, ja olen jättänyt haaveeksi. Mutta kyllä se kieltämättä on totta, että on mukava ajatella näiden metrihankien joskus sulavan, että pääsee taas tonkimaan ja nyppimään ulos :D. Ja keväällähän se into on palavimmillaan, eli sikäli kasvihuone on viisas hankinta kyllä.
    Meillä muuten lähtivät rypäleköynnökset hyvään kasvuun ihan ulkoseinustalla lähiössä asuessamme, mutta nyt on niin hallainen paikka, että köynnösten siirto tänne ei onnistunut alkuunkaan. Valitettavasti.

    VastaaPoista
  6. Ai,että nyt sitten oottelemaan,pakettia ja sitten alkaa se kokoaminen,minä tykkään tehä kaikenlaista ja verratenkin tonkia kukkapenkeissä,puutarhassa,olen viherpeukalo,mieli lepää,töitä tehden♥
    Mukavaa viikkoa sinulle♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos kannustuksesta! Nyt sitten vaan odotellaan lumien sulamista. Huoh. Mies on jo tänään toista kertaa lumitöissä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!