Armas päivä

Tämä on ollut oikein hyvä päivä. Ilmankos, kun on Armaan nimipäiväkin. Mies puhui pitkän puhelun soittokaverinsa kanssa ja nyt sillä rintamalla taas rupeaa olemaan valoisia näkymiä. Eiköhän kotiharkat ja tunnit maistu taas paljon makeammilta, ei silti että mies ainakaan opettajaansa olisi koskaan morkannut. Päinvastoin. Nyt näyttää taas sekin mahdolliselta, että keikkaa rupeaa tulemaan.

Seuraavaksi teimme muutaman asioinnin. Minulla oli lahjakortti Iittalan myymälään ja sen päätin käyttää tänään. Ostin yhden mukin ja kaksi lautasta. Muki on tämä Kotikaupunkini -sarjan Puisto.

Lautaset ovat Heikki Orvolan 24h -astiaston lautasia sinisellä koristeella, jonka Kati Tuominen-Niittylä on tehnyt jo toistakymmentä vuotta sitten. Minulla on kaksi beige-ruskeaa lautasta vanhastaan ja olen pitkään harmitellut, etten aikanaan ostanut sinisiä. Nyt sitten sain ne!

Tämä koriste oli vain vähän aikaa tuotannossa ja siitäkin on vaikka miten pitkä aika, mutta nyt tullut näköjään. En kysynyt, mutta luulisin, että näitä saa pelkästään vähän aikaa ja vain omista myymälöistä, noista outleteistä. Yritin huonolla menestyksellä etsiä kuvaa Klaus Haapaniemen Korento-astioista sinisenä. Sininen versio kuulemma tulee kauppoihin huhtikuun alussa. 

Käväisimme postiasialla ja sitten vaaria tervehtimässä. Minä hölmö kysyin, oliko vaari huomannut nuorimman tyttärensä 60-vuotispäivän. No ei ollut ja sitä isä harmitteli kovasti moneen kertaan. Systeri ei tehnyt numeroa synttäreistään, mutta olisi nyt voinut isälle muistaa kertoa, kun oli nimenomaisena juhlapäivänä vielä tervehdyskäynnilläkin ollut.Yritin paikata lohduttamalla, että kuka sitä nyt kaikkea voi muistaa eikä ysikymppisenä tarvitsekaan. Pah!

Etsin erästä kirjaa, jonka tiedän olevan talossa. Sitä ei löytynyt, mutta tein upean löydön (jonka heti takavarikoin itselleni pitkään lainaan). Isän isoisän ja isoäidin nuoruudenkuvan, joka voi olla heidän hää- tai kihlakuvansa. Nyt puhutaan noin 1870-luvusta. Löysin myös vanhan virsi- ja evankeliumikirjan, jonka oikia omistaja oli samaisen isoisoäidin ensimmäinen mies. Hän oli toisen aviomiehen serkku. 

Kirja on painettu 1856 ja varustettu sekä omistajan suomenkielisellä että vaimonsa ruotsinkielisellä omistuskirjoituksella. Eikös äitini ole pitänyt mennä jossain vaiheessa tuhertamaan, onneksi tosin lyijykynällä,  jotain sukuselvitystä alkuperäisen tekstin alle. 

Ruotsinkielinen puoliso on kirjoittanut tyttären syntymästä: "Dottren Olga Adamina född den 25. Februari År 1867 klok 2 på efterm." Pikku tyttö ei elänyt pitkään, kuten ei hänen nuorempi Selim-veljensäkään. Seuraavassa avioliitossa lapsia syntyi aika liuta, mutta niistä vain neljä jäi eloon, viisi kuoli pienenä. Tämän virsikirjan omistaja itse kuoli nuorena, alle 30-vuotiaana, mutten nyt muista tautia varmasti. Olisikohan ollut keuhkokuume? Kirja kumminkin on minulle monessakin merkityksessä aarre, samoin tämä valokuva, jonka nyt näin ensimmäisen kerran. Kummastakin on ollut tähän asti vain keski-iän ja etenkin viimeisten vuosien kuvia.