maanantai 23. huhtikuuta 2012

Kaikenlaisia askareita tänään

Kevät on tosiaan tullut, kun ensimmäiset pyykit on ulkonaruilla! Alushousuistani en sentään ottanut kuvaa, mutta kuvasinpa eilen ensimmäiset sinivuokot.


Pyykkejä viedessäni keskeltä pihaa löytyi vielä yksi yksinäinen sinivuokko, vallan eri puolelta taloa kuin missä muut kukkivat. Se pitää ilmeisesti siirtää ruohonleikkurin tieltä parempaan paikkaan. Pihassa kukkivat myös kaikki neljä violettia krookusta: viime vuonna oli kaksi, mutta nämäkin näköjään osaavat itse lisääntyä. Kukkapenkissä on yksi valkoinen krookus. Sipuleita ei kannata liian anteliaasti lykätä maahan kaiken maailman vesirottien ja myyrä matikaisten herkkupaloiksi. Korkeita multakekoja näyttää olevankin naapurin joutomaalla.

Iloinen yllätys oli myös se jouluruusu, jonka istutin viime keväänä ja josta en sen jälkeen nähnyt vilaustakaan muiden kasvien alta. Hengissä ollaan, ilmoitti ruusu tänään!

Ja olihan sekin iloinen yllätys, kun muutamana vuonna pihassa kitunen pikkiriikkinen rodopensas on tehnyt yhden nupun sen melkein ainoan oksansa päähän. Nuppu näyttää vähän kuivalta, joten siitä ei vielä pidä liikaa iloita.

Piha on vielä muuten ruokottoman näköinen. Ruohonleikkuumestari ilmoitti, että ensin pitää käydä kronklaamassa viime vuonna ostetusta leikkurin akusta. Meillä lehtiä ei haravoida, ei kumpikaan jaksa, vaan mies ajaa ne keväisin silpuksi. Nyt olisi jo aika, mutta jos akku on sökö, niin se on sökö.

Kirjoitushommat ovat vieneet muuten koko iltapäivän. Paljon aikaa, vähän satoa. Jotain kumminkin on syntynytkin.


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!