lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kotona taas

Olipa ihana reissu! Likkaporukassa tuli taas parannettua maailmaa.



Paranihan se tälläkin kertaa ja miksei olisi parantunut, kun olemme sentään jo yli neljä vuosikymmentä tunteneet toisemme ja vissin neljännesvuosisadan ajan säännöllisesti kerran vuodessa tavanneet. Hyvin syötiin, hyvin juotiin, paljon puhuttiin, hauskaa pidettiin, vaikkei sitä enää niin jaksa valvoa kuin entiseen aikaan. Paikkakuntaa en viitsi mainita, kun se on aika pieni. Ei silti, emme me pahennusta herättäneet, vaan pysyimme visusti neljän seinän sisällä siellä emäntämme talossa.

Ajoimme aika moisessa sumussa, joka alkoi jossain Tampereen paikkeilla. Koko matkan taisi sataakin, mutta täällä kotona sitä vasta nyt iltapäivällä satoikin. Eiköhän sade vähitellen sulata lumetkin pois. Siellä Länsi-Suomessa muuten näytti olevan paljon vähemmän lunta kuin täällä meidän kulmilla. Lähipeltokin on vielä kokonaan lumen peitossa, siellä kukkivat krookukset.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihanalta kuulostaa tuollaiset tapaamiset!Mukavaa viikonvaihteen jatkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  2. No eihän täällä L-Suomessa ole lunta oikeastaan lainkaan...:)
    Vai, että täälläpäin olitte..:D

    VastaaPoista
  3. Meilläkin täällä suht Länsi-Suomessa on juuri alkaneet krookukset kukkia, vaikka kyllä täällä maalla on toisin paikoin lumistakin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!