Paluu arkeen

Kylläpä pyhäpäivät hurahtivat nopeasti ohi. Kun eilen ruokapöydässä oli yhdeksän henkeä, niin tälle päivälle tarvitsi varata ruokaa vain neljälle. Vietimme ihanan rentouttavan iltapäivän ystävien kanssa. Ruokalista poikkesi vain ihan vähän eilisestä. Yhtään kuvaa en muistanut tänäänkään ottaa ruuista.

Uunipottujen tilalle tein perunavuokaa. Kuorin aamulla melkein koko pussillisen perunoita, jotka leikkasin aika paksuiksi viipaleiksi. Pottukerrosten väliin silppusin aura-juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Päälle kaadoin 1,5 purkkia aura-juustolla maustettua ruokakermaa ja ripottelin hyvin vähän suolaa ja senkin siis vain vuoan päälle. Tästä tuli hyvää!

Taisin jo etukäteen mainostaa, miten ostettiin hyville ystäville oikein kotimaista karitsaa. Juu, se oli jonkunlainen rullalle kääritty lampaan kappale, joka oli pakattu verkkoon. Verkon päällä puhuttiin kyllä paistista ja saattoi se sitä ollakin. Kalvot ja melkein nahatkin olivat mukana eli harvoin pääsee häpeämään ruokiaan niin paljon kuin tänään. Elukka oli sitkeää ja siitä valui kohtuuttoman paljon nestettä, siis suolavettä. Samat kalvot, talit ja nahat tietysti on uus-seelantilaisessakin lampaassa, mutta ne saa hyvällä veitsellä ahertaen suhteellisen pienellä vaivalla poistettua. Hinta 7,95 kilo. Kotimainen tuplahintaista eikä mitään mahdollisuutta putsata ennen paistamista. Paisti oli ennen paistamista kohtuullisen kokoinen, mutta pieneni kuin pyy ennen maailmanloppua. Mies aikoo valittaa kaupassa, vaikka totesikin, että oli omienkin hälytyskellojen pitänyt soida hinnan kohdalla. Mutta kun kaupoissa on isojakin hintatarjouksia, niin kukapa sitä osaa arvata, milloin huijaripojat ovat liikkeellä. Eikä kukaan takaa sitäkään, missä maassa elukka oikeasti on kasvanut.

Tein jo eilisen lampaalle kastikkeen, ohje suoraan Yhteishyvän reseptilehtisestä. Nesteenä on paistoliemen lisäksi tummaa olutta ja kermaa, mausteena mustaherukkahyytelöä. Oikein hyvä kastike siitä tulikin. Kaikkineen söimme hyvin, eikä kurja lammaskaan haitannut mukavaan iltapäivän viettoa. Vieraiden koiralle sentään kelpasivat nekin sitkeät lihankappaleet, joita me emme saaneet mutusteltua rikki.

Aamulla säikähdimme naapurin liputusta, joka näytti ihan suruliputukselta. Naapurissa on joitakin aika iäkkäitä ihmisiä ja he tulivat ensimmäiseksi mieleemme. Vieraat sitten huomauttivat, että nyt onkin liputuspäivä, Agricolan päivä ja suomen kielen päivä. Olisihan tuo pitänyt huomata itsekin, kun seinäkalentereita on vessoja myöten useampi kappale talossa.. Naapurin lipputanko on sen verran kaukana ja mäen kumpareen takana, että lippukin on matalalla.