Oman pihan pionit kukkivat yleensä joka vuosi näin ihanasti. Toivottavasti taas tulevanakin kesänä. Olen siirtänyt yhden fuksian värisen vanhalta tontilta uuteen paikkaan ja toivottavasti sekin vielä innostuu kukkimaan, tai ylipäätään on elossa.
Tunti sitten lunta tuli taivaan täydeltä ja maailma oli kauttaaltaan lumivalkoinen. Nyt paistaa aurinko niin häikäisevästi, että oli pakko vetää verhokin ikkunan eteen.Mutta äkkiä se voi muuttuakin, sillä taivaanranta on tummansininen, juuri sen värinen kuin ennen lumimyräkkää.
Yritin vihjailla miehelle naistenpäivästä ja että soitonopettajallekin voisi viedä pienen kukkasen. Mies vain tuhahti, mutta toi kylläkin leipäkauppiailta minulle muutaman herkun. Ei tietenkään naistenpäivän takia, sillä se ei ole hänen tapansa, vaan ihan muuten vaan. Perjantaina meidän kaupassa on leipäkauppias, jolla on tuoreita munkkeja ja herkullisia viinereitä. Oikein siis laihduttajan himoherkkuja.
Huomenna saamme poronlihaa, jos mies muistaa käydä tilaamamme satsin noutamassa. Se on tietysti umpijäässä, mutta täytyypä tutkia, saammeko jotain sulaksi viikonvaihteen herkkuruuaksi. Jauheliha varmaan ainakin on sen verran pieninä nyytteinä, että ehtii sulaa. Voisi pitkästä aikaa tehdä lihapullia.
Vaari kotiutuu sunnuntaina veteraanien kuntoutuspaikasta. Lama on purrut sielläkin, jos kahden viikon jaksoon sisältyy tasan kaksi hoitoa: jalkahoito ja akupunktio. Ruokakaan ei kuulemma ole enää sitä, mitä aikaisemmin, tosin parempaa kuin kotiin tuotavat annokset. Viimeksi kun käytiin, hänelle oli tuotu ei-niin-hyvä kasvispihvi, jota hän ei suinkaan ollut tilannut ja joka kuulemma ei kelvannut edes naapurin koiralle. Se on ihan taaattu juttu, että joku luultavasti palsternakka-selleri-porkkanapihvi ei ihan ole ysikymppisen maajussin makuun.
Taidankin lähteä maistelemaan niitä leipäkauppiaiden tämän viikon herkkuja. Näin naistenpäivän kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!