sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Himoitsin mansikoita, kudoin ja katselin kasvimaata

Jo muutamana päivänä on kauppalistassa lukenut "mansikoita".On ollut puhetta, että mies toisi sellaisen viiden kilon laatikon, niin olisi viikonlopun syömämarjat ja vähän pakkaseenkin. Meillä nimittäin minä teen kauppalistan ja mies ostokset. Torstai: ei tullut mansikoita. Perjantai: ei tullut mansikoita. Lauantai: ei tullut mansikoita. Ei ollut kaupassa mansikoita. Eikä ilmeisesti mitään muitakaan tuoreita marjoja, kun niitä ei kauppakassissa näkynyt. Tänään sitten hoksasin kysyä, missä muodossa oli mansikoita. Edellisenä päivänä vain taivastelin huonoa tuuria.

Juu, mansikoita oli litran rasioissa, mutta niiden hintaa ei miekkonen tullut katsoneeksi, kun kerta oli ollut puhe viiden kilon laatikosta. Arghh! Sinä menivät viikonlopun ihanan mansikkakakun tekoaikeet sen siliän tien.

Minua ei kelpuuteta sen takia kauppareissulle, kun kuulemma pysähdyn joka hyllyn kohdalle lukemaan kaiken maailman tuoteselosteita. Kuten pysähdynkin.

Aikaisemmin mainostamani kesäkäsityö on tämän näköinen. Takana on ohje Koti-lehdestä. Kun musta ei ole minun värini eivätkä vanhat silmänikään oikein tahdo nähdä kutoa mustasta langasta, päädyin tähän sinertävän harmaaseen Bambu-lankaan.


En ole saanut aikaiseksi somistaa käteväksi osoittautunutta lankalaatikkoani. Lanka juoksee sujuvasti tuosta keskeltä ja huomaa, kannessa on kaksi reikää, joihin lykkään puikot pystyyn ja voin jättää käsityön vaikka yöksi pihalle. Ainakaan toistaiseksi linnut eivöt ole kakkineet siihen.


Vanha kansa tiesi sanoa, että juhannukseen mennessä on kasvimaan oltava kunnossa. Mellähän vähän myöhästyi, mutta nyt kesäkuun puolella vielä ehdin kylvää muutamat siemenet kasvimaata leikkiviin muovilaatikoihin. Tytär antoi kaksi chilin tainta ja nekin on siirretty isompaan purkkiin. Tällä kertaa en vilkaissutkaan kuukalenteria: kasvaa mikä kasvaa. Edelliset istutukset menestyivät niin surkeasti, että menetin jo melkein kokonaan toivoni. Hyvä selitys hitauteen on tållä kertaa kirjaprojektini valmistuminen ja sen mukanaan tuomat jullkari- ynnä muut kiireet. Nyt myös helteet. Mutta kasvihuoneessa sntään on tulossa yksi lihava auringonkukka (oravien istuttama?), yksi kurkku ja ainakin muutama tomaatinraakile. Ananaskirsikatkin ovat hengissä. Sen sijaan yrttitarhani on mennyttä miestä. 

Lihavan näköinen otus livahti siellä kasvilaatikon taakse pari päivää sitten. . Mahdollisesti kontiainen, vesirotta tai joku muu ilkeä otus. Toivottavasti se oli vain läpikulkumatkalla.Edellisellä kerralla näin sisiliston.

Yksi todella isokin tappio on jo kirjattava. Iloitsin Kuninkala-omenapuusta, joka teki kaksi omppua viime kesänä ja nytkin kukki oikein lupaavasti. Mutta sitten se kuoli. Jänikset olivat kalvaneet rungon sittenkin liian pahasti, vaikka toivoinkin sen toipuvan. Sillastamiseen ei ollut keväällä aikaa edellä mainitusta syystä. 

1 kommentti:

  1. Meillä alkaa mansikat jo lypsyä hyvää vauhtia. Tänään sai kolme rasiaa jo pakkaseenkin syömisen lisäksi. Uusia perunoita voimme alkaa kohta odottelemaan, mutta muu sato odottaa vielä kypsymistä.

    Hyvä keksintö tuo sinun lankalaatikkosi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!