Kaikenlaista

Meillä oli kaupunkipäivä. Jos on meidän kylillä kadut kurjassa kunnossa, niin ei uskoisi että se kynnöspelto, joka leikkii pääkaupungin katuverkkoa, on edes olemassa. Kävimme asialla ja tulimme äkkiä pois, mutta silti väsymys kävi kummankin käpäliin. Ihan jo vilkkaan liikenteen seuraaminen ja kiihtyneiden kuskien katseleminen otti voimille.

Olimme miehen silmätutkimuksessa. Minä olin mukana paitsi tietysti rakastavan vaimon ominaisuudessa, niin ennen kaikkea kasöörskana. Miehen pankkikortilla saa revittyä vain seinästä rahaa eikä hän aio korttiaan vaihtaakaan, jos ei ole pakko. Hyvä että olin mukana, sillä lähete oli raapaistu sillä tavalla esitteen kulmaan, että kela-korvauksesta ei ollut tietoakaan, paitsi jälkikäteen kun lääkäri on raapustanut asianmukaiset tiedot lomakkeeseen.

Miehellä on ollut jo useamman vuoden glaukoomalääkitys ja nyt paineet olivat nousseet ja siksi silmälääkäri passitti tarkempaan kuvaukseen ja määräsi käymään tarkastuksissa joka kolmen kuukauden päästä. Tämän päivän tulokset ovat tietysti vielä analysoimatta, mutta hoitaja oli sitä mieltä, että arvot ovat sallituissa rajoissa, vaikka toista pelättiin. Muussa tapauksessa on edessä passitus silmäleikkaukseen. Ennen glaukoomalle ei voinut tehdä muuta kuin tiputtaa lääkettä ja jos ei auta, odottaa sokeutumista. Silmä on sielun peili.

Tänään piti sataa 20 senttiä lunta, mutta ennuste ei ihan pitänyt paikkaansa. Satoi kyllä jonkin verran liukkaiden ja jäisten teiden päälle ja myös meidän jäisille rapuille.  Mies ripotteli karkeaa suolaa rappusille, jotka ovat kestopuuta. Kiville ei suolaa passaa levitellä, mutta tämä toivottavasti kestää ja lääkitys tepsii ennen kuin kumpikaan tekee kuperkeikkaa.

En muista, narisinko jo aikaisemmin kasvihuoneen katolla olevasta paksusta lumikinoksesta. Varmaan mainitsin ja valitin, että sinne on niin vaikea päästä hangen läpi, kun ei talossa ole suksiakaan. Enää ei ole kiirettä: kurkihirsi notkahti jo, aivan samoin kuin viime talvenkin lumilla. Tämä pahuksen kasvihuone on aiheuttanut pelkkää vaivaa. No, vähän sentään iloakin, mutta mies sanoi tulleensa melkein hulluksi sitä kasatessaan, liukuovi ei ole liukunut koko aikana ja nytkin ovi ja yksi seinäpaneeli on pönkitetty paikoilleen. Kurkihirren  notkahdus varmaankin on irrottanut vähintään muutaman paneelin lisää. Toivottavasti keksimme keväällä jotain. Mieluiten potkisin tämän kappaleiksi ja ostaisin uuden, mutta ikänsä puolesta tämä ei vielä ole kaatopaikkatavaraa. Entinen, itse rakennettu ja muovilla päällystetty kesti vuodesta toiseen, mitä nyt joskus naulattiin muoveja paikoilleen.

Näinä harmaina päivinä ei kuvaamisesta ole tullut mitään. Tämä on joskus ennen joulua auton ikkunasta napsaistu maisemakuva. Nuo töhryt kuvassa ovat siis ikkunassa olevaa likaa. Muuten auringonlasku oli aika mukavan näköinen ja taivas erilainen kuva kuvalta.

Kuvista tuli rajauksen takia vähän eri kokoisia. Ei toivottavasti haittaa ketään muita kuin itseäni.

Edellisen postaukseni haasteesta on vasta kaksi innostunut. Tulkaa, tulkaa! Kätten työt, joista on kysymys, voivat olla käsitöitä tai näperryksiä tai piirustuksia, runoja, kortteja, ihan mitä vaan. Siis ilmoittautujat saavat minulta sen näperryksen, mutta haaste on siinä, että jatkaa sitä omassa blogissaan ja tosiaan näprää omille kavereilleen jotain vuoden 2011 aikana.  - Joku jo toisaalla huomautti, että tämä meemi on kiertänyt kyllästymiseen asti monta vuotta eri blogeissa. Onneksi pyörää ei tarvitse keksiäkään monta kertaa, vaan sama malli pyörii edelleen. Kai minä sitten olen niin lapsellinen, että minusta tällaiset ovat kivoja.