Hyvää vuotta 2011!

Toivottavasti alkanut vuosi on meille itse kullekin onnellinen ja hyvä vuosi.  Päivät ainakin ovat jo puidentyneet ja kevättä kohti mennään! Kiitos bliogiystävyydestä, toivottavasti se jatkuu tänäkin vuonna.

Jouluruusu

Meillä aatto meni kaksistaan, kuten yleensä  muutkin aatot. Joulun kekkerit painavat vielä sen verran, ettei tullut mieleenkään kutsua ketään kylään. Ne, jotka muutaman kerran viime vuosina ovat meillä vastaanottaneet uutta vuotta, olivat koko vuoden niin kuormitettuja, ettemme edes tohtineet ajatella kutsua.

Emme ole mitään kyläkissoja ja ikävä sanoa, sydänystävät ovat aika vähissä. Tuttavia kyllä on runsaasti, sekä yhteisiä että kummankin omia. Meistä kahdesta minä olen sosiaalisempi ja varmaan kyläilisinkin enemmän, mutta tälle ukko-kullalle kaikki vierailut ovat suuri rasite. Ei pelkästään luonteenlaadun takia, vaan kun on "kipujen mies ja sairauden tuttava", jos näin raamatullista ilmaisua on soveliasta käyttää, niin vierailut rasittavat myös fyysisesti.

Mutta mepä juhlimme eilen ihan hyvällä mielellä kahden kesken. Lämmitin itselleni saunan ja saunottelin vanhan vuoden pölyt kropasta ja mielestä. Lahjaksi saamani saunatuoksu tuli vasta lauteilla mieleen enkä viitsinyt lähteä hakemaan sitä, mutta tuleehan tässä uusiakin saunailtoja. Iltaruoaksi graavasin kirjolohifileen ja olimme ostaneet sen seuraksi katkarapuja ja sillikaviaaria sekä paria herkkujuustoa. Tänään syödään loput kalasta ja huomenna olisi tarkoitus keittää kinkun jämästä iso padallinen hernesoppaa. Sitä riittää muutama purkillinen pakkaseenkin, mutta aloittaa vähitellen tämän joulumässäilyn jälkeen reikäleipien ja härkäviikkojen tammikuun.

Ilotulitukset alkoivat naapurustossa harvinaisen aikaisin eli jo kuuden aikoihin oli täysi meteli päällä. Räiskettä riitti vuoden vaihtumiseen asti. Kun yleensä suurin osa paukuista on keskittynyt lähemmäs puoliyötä ja niitä on riittänyt melkein aamupuoleen, niin nyt räiske päättyikin jo ennen yhtä. En saunan jälkeen vähän kosteilla hiuksilla välittänyt töllistellä raketteja kovin pitkään ulkona enkä saanut yhtään kuvaakaan onnistumaan. Kaupungin ilotulitus ei näy meidän pihaan ja kun en liikahtanutkaan omalta tontilta, jäi sekin näkemättä. Sitä tämä vanheneminen kai teettää!

Eräät seikat häiritsevät tätä alkanutta vuotta. Päällimmäisenä on niinkin mitätön asia kuin pöytäalmanakan katoaminen. Samassa lastissa pakkasin johonkin tosi hyvään talteen muutamia nyt kaipaamiani muitakin juttuja, kun ennen joulua raivasin pöytiä tyhjäksi. Olen ihan varma, että jos ja kun huomenna ostan uuden almanakan, niin tämä kadonnut ilmestyy välittömästi silmiini. Oli minulla pari seinäalmanakkaakin, mutta arvatkaa vaan, ovatko ne nyt seinässä! En haluaisi suostua ajattelemaan, että muistamattomuus on dementiaa, vaan johtuu siitä kiireestä, jolla lopulta jouduin laittelemaan taloa joulukuntoon. Voi se tietysti olla vähän molempia.