Onni onnettomuudessa

Tänään oli tarkoitus tehdä reippaasti kaikenlaista. "Kaikenlaiset" ovat tekemättä, mutta onhan tässä vielä päivää. Kukkaset kukoistavat ja minä itte olen kaikki luut ehjänä, vaikkakin sinne ja tänne ehkä on nousemassa isompia ja pienempiä mustelmia ja toista käsivartta aristaa.

Kävi nimittäin sillä tavalla, että tulin rappusten alapään pyllymäkeä. Mies oli lähdössä asioille ja huuteli hakeneensa päiväpostin laatikosta. Yleensä tulen raput tosi varovasti ja tiukasti kaiteesta kiinni pitäen, varsinkin nyt kun jalkoja verhoilevat paksut villasukat. Miten sitten huomio kai kiinnittyi postipinoon ja ote herpaantui ja mummoa tuotiin vauhdilla alas. Klonks, klonks, klonks, arviolta kolmen rapun verran. Onneksi mies oli vielä kotona auttamassa ylös, vaikka hetken huilatessani pää alimmalla rapulla jo tiesin, että ainakin luut ovat ehjät. Hullumminkin olisi voinut käydä, joten nyt kyllä sopii olla kiitollinen.

Pöydällä amarylliksen takana piilossa on punainen joulutähti ja tuo epämääräinen, joka näyttää kuivalta kukalta voi tosiaan ollakin kuiva kukka tai lehti tai sitten joulutähden suojapaperi.

Tämä ruusu on eri jouluruusu kuin edellisessä postauksessa. Tosi kaunis tämäkin. Vielä kun saisin nämä ihanuudet elämään kevääseen asti ja siirrettyä sitten kukkapenkkiin. Istutin viimevuotisen ulos, mutta se taisi jäädä niin pahasti muiden kasvien alle, etten enää myöhemmin muistanut edes tarkistaa hänen vointiaan.

Joku voi nyt ajatella, että pitäisi pitää tohvelit jalassa tai laittaa näppylät sukanpohjiin tai matot rappusiin tai muuten vaan olla varovaisempi. Niin tietysti voisikin. Kaikki perheenjäsenet vuosikymmenten varrella ovat kuulemma ainakin kertaalleen tulleet vauhdilla raput alas. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Nyt ei auttanut edes rappusten valo, joka hankittiin syksyllä. Ei auttanut, ei.

Jos nyt vihdoinkin rupeaisin niihin kaikenlaisiin puuhiin.

P.S. Ensimmäinen mainos, joka hyökkäsi heti kun sain tämän julkaistua oli kenkien liukuestemainos. Heh-heh!