Synttärikahvit juotu

Olimme viimeisten joukossa onnittelemassa isääni. Toinen systeri miehensä kanssa oli vielä paikalla, muu "perikunta" oli käynyt jo etukäteen eli sunnuntaina.Sen tosin tiesimmekin, kun isä soitti ja varmisti, että muistamme juhlapäivän. No, tottahan me sen muistimme! Ei tuossa iässä varsinkaan koskaan tiedä, milloin  juodaan viimeiset yhteiset synttärikahvit. Hyvä mieli jäi taas tästäkin käynnistä. Isä on raskaasta taakastaan huolimatta aina yhtä valoisa ja vaikka hänelläkin muisti vähän pätkii, niin terävä faija silti edelleen.

Äiti oli alkuun mukana, mutta hiippaili sitten vähin äänin makuuhuoneeseen ilmeisesti päivänokosille. Vielä pari vuotta sitten hän touhusi kahvia pöytään, keitti ja tarjoili. Keskusteluunkaan hän ei ole varsinaisesti osallistunut enää aikoihin. Vastaa kun kysytään, mutta siinä kaikki. Kahden keskenkään hän ei kuulemma isänkään kanssa varsinaisesti juttele ja jos puhuu, ei hyväksy eriäviä mielipiteitä. Pakko vain on todeta, että keskustelut on jo keskusteltu. Tosin eipä meidän muori mukuloidensa kanssa juuri koskaan ole varsinaisesti keskustellutkaan, vaikka on ollut monisanainen, kokenut puhuja ja muutenkin monessa mukana.

Reipas syntymäpäiväsankari tässä istuu vakipaikalla eli rollaattorin penkillä. Isä näytti jotenkin vanhentuneelta sitten viime käynnin eli viikon takaisesta, mutta ajattelin, että se ehkä johtuu parturikäynnistä. Toivottavasti siitä, mutta ikä on korkea, sairaudet vaivaavat ja omaishoitajan rooli raskas, varsinkin kun äiti tuppaa valvomaan yöt, nukkumaan päivät, jolloin isänkin nukkumiset ovat vähän niin ja näin. Onneksi isä sotainvalidina saa ilmeisen hyvää kuntoutusapua, taksisetelit, ruoan kotiin, fysioterapiaa ja sen sellaista. Tietysti apua nyt saa, kun ei enää noita sotiemme veteraaneja kovin paljon ole jäljellä, mutta hyvä näinkin. Kodinhoitajatkin käyvät kahdesti päivässä, tosin pääasiassa äidin takia, mutta tärkeä merkitys sillä on isällekin.

Juttelimme mukavia ja vähän vakavampiakin, minä kahvittelin, sillä muut olivat jo kahvinsa nauttineet eikä mieheni juo kahvia senkään vertaa kuin minä. Nykyisin, sen jälkeen kun lopetimme kahvin juomisen kotona.

Puhuimme tietysti äidin kunnosta, mutta myös korkeasta iästä. Isä, 89 v. huomautti, että kaikki suvun miehet, hänen isänsä ja setänsä, isosedät ja muutamat serkutkin, ovat kuolleet siinä viiden-, kuudenkymmenen paikkeilla. Isä onkin nyt suvun vanhin. Ja minä suvun vanhimman vanhin lapsi ja pikkuserkuksista vanhin. Serkkuja meillä ei isän puolelta olekaan.

Toivottavasti saamme viettää vuoden päästä 90-vuotispäiviä.