keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Sopii teemaan

Kun pääsiäinen on ohitettu, oli aihetta vaihtaa blogipohjaa ja tämä Elegian pohja toivottaa kevään tervetulleeksi! Ei haittaa, vaikkei lumi vielä olekaan sulanut eikä kevätkukista ole tietoakaan. Pohja on sikälikin päivän teemaan sovitettu, että parhaillaan kuuntelen kahden muusikon musisointia. Pojjaat soittavat duettoja. Miehellä, opettelijalla, on pasuuna ja kaverilla, sillä todella taitavalla, on vissiin kai trumpetti tai joku muu vaskipuhallin mukanaan. Kaveri on miehen vanhoja soittokavereita, ei siis opettajansa.

Lupasin pyynnöstä heti rientää keittämään herroille kahvit. Fiksu vieras toi pullat tullessaan, vaikka tällä kertaa minullakin olisi ollut ruhtinaalliset tarjottavat: paistoin eilen jo valmiiksi pakastekarjalanpiirakoita ja pääsiäiskakkuakin on vielä jäljellä.

Kerrankin pääsiäiskaktus osasi ruveta kukkimaan oikeaan aikaan. Ainut kukka vain kukoistaa ruukun takapuolella.Tässä edessö on pala lasikoristetta, joka oli kukkakepin päässä ja aikanaan saatu yhdeltä kaverilta tuliaisena. Keppi on lahonnut ajat sitten, mutta mikäpä lasilinnun hajottaisi.

Huomenna minulla on sitten se kardiologin aika, jota kyllä vähän jännitän. Rytmihäiriöitä ei ole ollut vähään aikaan, jotain muita vaivoja kyllä. No, sen sitten kuulee, mistä päin tuulee. Täytyykin muistaa päivittää almanakka, jos vaikka tulee määräys uusintakäyntiin.

Viikko jatkuu joka tapauksessa nettihiljaisuudella, sillä lähden suoraan sairaalalta tapaamaan rakkaita ystäviä läntiseen Suomeen. Yksi kavereista tulee peräti nappaamaan minut sairaalan pihalta kyytiinsä. Vuositapaamisesta on kysymys.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti lääkärikäynti tuo hyviä uutisia!
    Iloista tapaamista ystävysten kesken!!!

    VastaaPoista
  2. Onnea lääkäriin ja mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinulla kelepaa siellä soittajapoikien seurassa... Ja lykkyä lääkärireissullesi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!