perjantai 16. heinäkuuta 2010

Helle jatkuu ja jatkuu ja jatkuu vaan

Satoihan sitä vettä sittenkin illalla, mutta kovin vähän: 5 milliä. Käytiin päivällä mummulassa ja siihen suuntaan ukkonen ja sadepilvet olivatkin matkanneet. Vettä oli tullut viitisentoista milliä. Ukkonen jyrisi meidän nurkilla toista tuntia ja sitten aurinko rupesi taas paistamaan ja paistoikin hauskasti esimerkiksi näiden märkien männynneulasten läpi.



Heinät kuvasin myös eilen, ennen sadetta riippumattoperspektiivistä. Yhtä murheellinen on mieleni kuin maisema.

Mummulassa tilanne huononee ja vaikeutuu kaiken aikaa. Koneessa oli samat astiat, jotka sinne laitoin tiistaina, tosin puhtaina, mutta isä ei pysty niitä nostamaan pois. Äidin aloitekyky ei riitä enää yksinkertaisimpiinkaan taloustöihin, ei vaikka isä miten yrittää patistaa ja vaikka jo koulutuksensa, emännyytensä ja pitkän työkokemuksensa perusteella toista luulisi. Vielä vuosi sitten hän kehui, miten pystyy vaikka selkäytimellään laittamaan ruokaa, mutta nyt ei edes tiskikonetta tyhjennä ja ruoankin yrittää lämmittää samassa koneessa.

Kodinhoitaja oli onneksi vienyt pyykit pesuun, sillä siitä ei yksikätinen mitenkään selviäisi. Tämä oli ensimmäinen kerta. Ensimmäistä kertaa molemmat oli nyt myös suihkutettu, erinomainen juttu sekin. Standardi on suihku kerran viikossa, mutta hyvä että edes sekin. Täytyy seurata tilannetta. Toistaiseksi isä on sitä mieltä, että hän pärjää neuvotteluissa kotisairaanhoidon kanssa, joka tosin on ensi viikosta lähtien lomalla. Se unohtui kysyä, millainen sijainen on tulossa. Toivottavasti kuitenkin joku tulee ja ohjeistus on selvä. Joskus lääkkeetkin on jaettu miten sattuu.

Onneksi isän olkapäätä ei särje vallan kamalasti, mutta aika mokkula siinä on ja mustelmat ovat edelleen hirmuisen näköiset. Sanomattakin on selvä, että niin helle, murtunut luu kuin äidin tilannekin vievät ihan valtavasti voimia. Jo yksikin näistä riittäisi, mutta kerta kerralta kuulen uusista ikävyyksistä. Mustasukkaisuus on nyt saanut uuden ulottuvuuden ja kohteen, aiheettomasti tietenkin. Tästä ei tällä kertaa sen enempää, mutta mistä sen tietää, milloin meille annetaan porttikielto, kun käydään faijaa jututtamassa?

2 kommenttia:

  1. Vaikeita aikoja elätte, vanhuus on kova tauti, johon ei ole lääkettä keksitty, valitettavasti :/

    VastaaPoista
  2. Sanopa muuta, Aili-mummo. Tähän tilanteeseen ei taida olla onnellisia loppuja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!