lauantai 17. heinäkuuta 2010

Sukua ihmettelemässä

Isä puhui eilen äitinsä tädeistä, Pakaleenin ja Blumkvistin tädistä, joista hän on silloin tällöin aikaisemminkin maininnut. Hoksasin yhtäkkiä, että olen melkein kokonaan unohtanut Johanssonin Villen eli isäni toisen isoisän sisarukset. Minä en tietenkään ole tavannut yhtäkään sen polven edustajaa, sillä  Villen sisaruksista vanhin syntyi 1846 ja nuorinkin vuonna 1867.



Niin, isä mainitsi, että vaikka hänen molemmat vaarinsa olivat suomenkielisiä, ottivat alkujaan  ruotsinkieliset emännät. Toinen isoäiti oli Sipoosta ja toinen ilmeisesti Porvoosta, vaikken tälle asialle ole onnistunut vielä löytämään vahvistusta ahkerasta etsimisestä huolimatta. - Isän mukaan emännät saivat luvan opetella puhumaan suomea, sillä talot olivat kielirajalla, mutta suomenkielisellä puolella. Tuskin faijat kuitenkaan ummikkosuomalaisia olivat, sillä ainakin toinen vaari piti kestikievaria ja joutui tekemisiin monenlaisten kyydittävien kanssa. Hän olikin todennut, että venäläisten asiakkaiden kanssa pärjäsi paremmin kuin ruotsalaisten, joiden tapana oli irvistellä kielivirheitä. Venäläiset sen sijaan neuvoivat ja korjasivat ystävällisesti.
 
Hiskistä löytyi helposti 13 sisaruksen parvi torpparinlapsia ja heistä isovaari Wilhelm Juhonpoika jonon alkupuolelta. Ville syntyi tammikuun 10. päivä vuonna 1852 perheen viidentenä lapsena. Yksi pikkuinen Carolina oli jo siihen mennessä kuollut, mutta kuten tapana oli, nimi annettiin myöhemmin syntyvälle uudelle vauvalle. Perheessä oli ainakin kaksi kaksosparia ja kaksosia näytti syntyneen seuraavallekin sukupolvelle. Sitten kai kaksosuus hyppäsi yhden sukupolven yli, mutta suoralta kädeltä tiedän ainakin yhden kaksosparin omista pikkuserkuistani.

Blomqvistin tätikin löytyi, samoin Packalenin täti. Toinen oli se myöhempi Carolina ja toinen Wilhelmina. Kumpikin oli ammatiltaan piika ja nai ilmeisesti saman talon renkipojan, saivat lapsiakin, mutta toistaiseksi en vielä ole ehtinyt tarkemmin selvitellä heidän kohtaloitaan. Yritin jo vähän tavailla kirkonkirjoista kuulutus- ja lastenkirjoja, mutta hidasta on, kun en ole oikein perehtynyt vanhoihin käsialoihin ja rupesi silmiä kirveltämään. Nämä mummini serkut olivat suunnilleen mummin kanssa samaa ikäluokkaa, mutta ainakaan pikaisesti nimet eivät sano minulle yhtikäs mitään. -- Tämä on siitä hauska harrastus, ettei se tule koskaan valmiiksi. Vaikka olen isää jo aikaisemminkin tentannut, niin hän ei ole kovin tarkkaan perillä etäisemmistä sukulaisistaan. Ei tiedä tai ei muista.

Ukkonen jyrisee meren puolella, mutta kaukana.

4 kommenttia:

  1. Jostain juolahti minullekin unohtuneita sukuhaaroja mieleen, johtuneeko noista taannoin löytyneistä polkukoneista :D. Minulla on äidinpuoleista sukua muuttanut Amerikkaan ja isännällä isänpuoleista Australiaan. Heistä olen silloin tällöin miettinyt, että olisipa hauska tietää, miten siellä on sujunut.
    Mummun sisar kai kirjoittelikin ameriikanserkuilleen (siellä oli samannimiset sisarukset - Aili, Meeri ja Vieno - kuin mummullakin). Isäntä puolestaan muisteli, että Austarian-sukulaiset olivat poikenneet joskus hänen lapsuudessaan (40 v. sitten) heidän mummolassaan, ja puhuneet tietysti "huono suomi", mitä senaikaisessa maalaiskylässä oli asiaankuuluvasti suu ammollaan ihmetelty :D.

    VastaaPoista
  2. Minä odotan jännityksellä, lähettääkö äidin serkku hallussaan olevia sukuselvityksiä. Sieltä pitäisi löytyä myös yksi amerikanserkku, joka piti äitiinkin yhteyttä vielä joskus 50-luvulla ja lähetti paketteja sodanjälkeiseen pula-Suomeen.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen ja antoisa harrastus sinulla on, Villiviini. Oikein hyvää jatkoa edelleen toivottaen :)))

    VastaaPoista
  4. Hiskistä löytyy joskus mielenkiintoisia tietoja. Näin syntymäpäiväni kynnyksellä löysin tiedon yhdestä esiäidistä, joka oli kuollut samanikäisenä kuin minä olen pian. Tautina oli "ålderdom"...

    Sinä oletkin näköjään siirtynyt tänne - suosikkilistallani on ollut Villiviinin kattaus, mutta täytyy vaihtaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!