Vanhusten kunnon päivittäinen huononeminen on jo vakioaihe. Kävimme tänään moikkaamassa, viemisenä purkillinen vadelmia. Äiti istui niin tarkkaan kuulolla, että sanaakaan en voinut vaihtaa kahden kesken isän kanssa, mutta sainpa ainakin tyhjennettyä tiskikoneen ja tiskattua puurokattilan aamua varten valmiiksi. Niihin askareisiin isä ei pysty yksikätisenä eikä äidistä enää ole.
Näin viime yönä sellaista untakin, että äiti kuoli monen lajin syöpään. Sitä ei kai sentään meidän muorilla ole. Ystävän äidiltä on leikattu jonkun lajin kasvain sisuksista eikä sen laadusta ole ainakaan minulla tietoa, mutta saattoi nousta uneeni. Sen se uni teki, että nukkuminen jäi vähiin ja oli katkonaista ja levotonta.
Lähipiiristä vielä: yhden oikein läheisen biologinen isoäiti kuoli. Toisen läheisen ex-mies ja samalla lastensa isä kuoli ja aikuinen lapsi on nyt hyvin järkkyneessä tilassa. Saman äiti on vielä kurjemmassa kunnossa ja saman taudin riivaama kuin meidän äiti eli Alzheimerin kynsissä. Isän serkku kuoli. Toisen serkun lanko kuoli. Oma mies tunnusti aikaisemmin salaamiaan vaivoja, joiden takia ei kepillä takaa ajamallakaan miestä saa lähtemään lääkäriin.
Ja sitten vielä melkein viimeisenä niittinä oli, kun lähes astuin jonkun naapurin rakin tekemään paskaläjään keskellä meidän nurmikkoa. Olen liimannut meidän roskikseen koirankakkaroskis-tarran (http://www.koirankakkaroskis.fi ). Tarra ei ole aiheuttanut reaktioita naapureissa, ellei tämä läjä sitten ollut sitä. Nyt roskikseen ainakin on mennyt yksi kakkapussi, kun keräsin jätöksen talteen ennen kuin oikeasti isken varpaani siihen. Olikohan sama koira ollut tallomassa meidän vattumaassa, vaiko kenties kaksijalkainen?
No, tämä viimeinen oli vähän semmoinen loppukevennys, senhän kaikki ymmärtävät sanomattakin?
Vaikeaa on tuommoisten asioiden äärellä piristystä keksiä. Suru, sairaus ja menettäminen on raskasta ja semmoisista asioista saakin valittaa. Onneksi eteen osuu taas joskus niitä valoisampiakin aikoja. Jaksamista sinulle.
VastaaPoistaKylläpäs onkin murheellisia uutisia! Vaikea löytää sanoja, eivätkä ne varmaan auttaisikaan. Mikä siinä onkaan, että usein asiat tulevat ryppäinä, niin surut kuin ilotkin. - Voimia ja jaksamista, ja edes pieniä auringonpilkahduksia päiviisi Sinulle, tämän kaiken keskellä!
VastaaPoistaKyllä siinä kuullostaisi tosiaan olevan ihan kylliksi ikäviä asioita, että valittaa saa! Välillä sitä vaan elämä heittelee ja tuntuu että rämpimällä eteenpäin mennään, mutta mennään kuitenkin. Toivottelen energiaa ja valoisempia päiviä!
VastaaPoistaVoimia sinulle.Puhuminen on hyvästä, ei kannata pitää kaikkea sisällään. Meillä vähän samanlaista,hautajaisia vähänväliä. Eilen illalla taas saimme suruviestin.
VastaaPoistaSinulla on sentään oikeita syitä valittaa, minä vain kiukuttelen turhista.
VastaaPoistaPahaksi onneksi ne surut ja murheet kasautuvat päällekkäin; ei ole helppoa päästä niistä yli. Valitettavasti :(
VastaaPoistaJaksamista ja voimia sinulle Villiviini!
Onpa ollut murhetta helteen lisäksi.
VastaaPoistaJaksamista!
On päiviä jolloin elon kosketus onkuin höyhenen hento hipaisu. Päivät jolloin tunnet vahvanotteen eloosi ovat sitä todellista arkea. Vaan päivämme ovat joskus kuin kissä kynsisi sieluamme ja sekin on voitettava. Minua myös raavittiin kun äitini sairastui Altshaimeriin. Kymmenen pitkää vuotta ennen kuin syvä ikävä tuli ja äiti sai levon.Silloin kuvittelin ,että en selviä, selvisin. Voimia sinulle ♥
VastaaPoistaMinähän arvasin, että täällä otetaan lämpimästi osaa murheisiin. Kiitos! Sikäli ehkä dramatisoin vähän liikaa, sillä suuri osa noista poismenoista kosketti läheisiäni, ei suoranaisesti itseäni kun en heitä edes tuntenut. Raskas taakka ja suuri suru heillä kuitenkin on.
VastaaPoistaHei Villiviini!
VastaaPoistaEhkei tämä piristä (kuten kysyit), mutta linkitin blogisi omaani koirankakka-asioissa.
Kiitos oivallisesta herätyksestä asian suhteen!
Paula, kiitos itsellesi. Liitin sinut lukulistalleni, vaikkei tuo bloglovin näköjään suostu sitä näyttämään.
VastaaPoista