sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Sukua koolla

Meitä oli osa sisaruksista, me naispuoliset nimittäin miehinemme, samaan aikaan mummulassa onnittelukäynnillä. Mummu täytti vuosia, 88 tuli mittariin ja olimme kakkukahveilla. Velimiehetkin olivat tulossa, mutta kukin omalla aikataulullaan. Hyvä toisaalta, että emme koko lauma olleet samaan aikaan hälisemässä.

Ensimmäinen yllätys, sokki suorastaan oli isän mitellassa oleva käsi. Mitä ihmettä?! Hän oli kaatunut toissapäivänä sisällä ja solisluu murtunut. Johan edelliset laastarit olikin ohimosta saatu pois. Kun ei sen kummempaa ollut tapahtunut kuin että ambulanssi kuskasi sairaalaan ja siellä muutaman tunnin jonotus, niin ei hän katsonut asian ilmoittamista mitenkään kiireelliseksi.

Omien huolien lisäksi isää huolettaa kovasti äidin kunto, eikä yhtään aiheetta. Viimeksi muori oli lämmittänyt ruoka-annosta tiskikoneessa... Yritimme tarjota apua ja kannustimme pyytämään apua niin meiltä kuin kotisairaanhoidostakin.

Keskustelimme siitäkin, olisiko joku intervallihoito äidille mahdollista tai jopa hyväksi ja siitä oli ollut puhetta kotisairaanhoidonkin kanssa. Isä kuitenkin arveli, että se on sitten menoa, joten hän yrittää pitää äidin kotona niin kauan kuin mahdollista. Näin varmaan onkin asia. Isä näkee tilanteen aika realistisesti, mutta kysymys on hänen omasta jaksamisestaan. Kaikki on "hyvin" niin kauan kun isä jaksaa ja onhan se niinkin että yli 60 vuoden avioliiton jälkeen ei ole helppo laittaa toista pois kotoa. - Onneksi pääsimme jutustelemaan kerrankin rauhassa, kun vieraisille tulla tupsahti äidin serkku, joka jututti äitiä ja onneksi puhui aika kovalla äänellä. Muutenhan muorilla on tapana seurata aika mustasukkaisesti, ettei vain hänestä puhuta selän takana.

Päivän antiin kuului myös muutaman visusti kätketyn sukusalaisuuden paljastuminen vaivihkaa tai oikeammin siten että rupesin tenttaamaan sekä isää että tätä äidin serkkua. Uutiset olivat ällistyttäviä. Päivään sisältyi myös kaksi suru-uutista, jotka koskettivat, toinen varsinkin, vaikken edesmenneitä koskaan tavannutkaan.

Epätavallisen paljon onkin tapahtunut kuluneen viikon aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!