perjantai 28. kesäkuuta 2013

60000 ylittyi

Ei kukaan sitten huomannut kävijämittarin tasalukua tai muista näin jälkikäteen osuneensa lähelle kuuttakymppiä? Olisi näet ollut kirjapaketti valmiina matkaan. Vielä saa ilmoittautua!

Helle jatkuu. Näillä kulmilla ei ole ukkonen juuri vaivannut, ei vaikka miten annettiin myrsky- ja ukkosvaroituksia. Eilen aamupäivällä jyrähti kolme kertaa peräkkäin ja ehkä satoi muutaman minuutin ajan ja siinä kaikki. Silti olen ahkerasti ottanut piuhat tietokoneesta ja telkkarista joka ilta ja päiväksikin, jos olemme poissa kotoa. Ja maksoin varmuuden vuoksi nipun laskujakin.

Katselin äsken uutiskuvia Hämeenlinnan vesilammikoista. Hyvä, ettei ainakaan toistaiseksi ole satanutkaan, sillä kaupunki on tulvillaan bluesvieraita. Puistoblues on tänä viikonloppuna; alkoi keskiviikkna ja pääkonsertti on huomenna. Musiikki, bassot ainakin, kuuluu oikein hyvin järven yli meille asti. Jos olisi nuorempi ja paremmat kintut, niin nauttisin blueskadun tungoksessa kävelystä. Nyt on parempi pysyä omalla terassilla. Puistoblues on jatkunut täällä jo jostain 70-luvulta lähtien ja siitä tämä meidän Järvenpäämme varmaan tunnetaan vähintään yhtä hyvin kuin Sibelius ja Ainola.



Tänään käytiin vaarilla juomassa munkkikahvit. Veimme hänelle myös vähän tuoreempia perunoita kuin mitä hän omasta kaupastaan saa hankittua. Vaari oli pirteän näköinen, vaikka olikin aamupäivällä käynyt kaupassa ja se tietysti vie voimat. Viikolla hän kertoi käyneensä hautausmaalla. Mukava taksikuski oli lykännyt hänet perille asti. Sehän oli selvä, että vaari halusi juuri tuona päivänä viedä ruusut haudalle, olihan kulunut 66  vuotta heidän hääpäivästään. Viime vuonna äiti tähän aikaan ei enää tiennyt tuon taivaallista koko juhlapäivästä, nukkui vain. - Mekin  suunnittelemme haudalla käyntiä maanantaina, joka on vuosipäivä.

6 kommenttia:

  1. yhtä puuttui, 59999 oli laskurissa, ja seuraavan kerran sitten 60001. jos tasaluku olisi kohdalle osunut, olisin ottanut yhteyttä. jos kirjapaketti on valmiina, ottaisin sen vastaan täydestä hinnasta, kun en osunut kohdalle. kommentti oli valmiina, mutta peruin sen, kun onni ei suosinut odottajaa. oma laskuri kirjaa kävijät yksitellen, villiviinivaralla kävijät nipuissa. järvenpää on käyntikohde loman jälkeen. palataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos lähetät yhteystietosi jompaan kumpaan sähköpostiin, niin pistän paketin ja tilinumeroni kirjan välissä matkaan.

      Poista
  2. hui kauhia, mulle tuli ny pedon luku, 6066.. no onnea edelleen.. mistä sun kirja kertoo, onko siitä esittely jossaan, onks se romaani vai elämänkertaa..

    VastaaPoista
  3. Kirjoitin jo pitkän rimpsun Kaisumarjatalle ja muillekin kirjastani, mutta selatkaapa muutama postaus alaspäin juhannukseen. Sinne kirjoitin kirjani esittelytekstin.

    Kirja siis on sukutarina omasta suvustani, mutta sisältää paljon muutakin kuin sukutarinan. Päähenkilö on Mattilan emäntä Kristiina, joka tarkkailee maailmanmenoa omasta maalaisemännän näkökulmastaan. Mattila sijaitsee Keravalla ja on sama Mattila, jossa Sibeliukset olivat vuokralla 1899-1902. Tarinani alkaa vuodesta 1839, jolloin Kristiinasta tuli Mattilan emäntä ja päättyy hänen kuolemaansa 1901.

    VastaaPoista
  4. Meni ohi 60110- Ihanaa viikonloppua Sinulle

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!