tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ällistyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa

Luin tuolta naamakirjan puolelta vallan ihmeitä. Yritin kopioida jutun, mutten onnistunut. Niinpä kerron.
Kyseessä oli kaiketi postimatkalla rikkoutunut nukkekotitavaran lähetys, josta asiakas teki reklamaation ja vastauksen. Tavara oli ollut kertaalleen käytetyssä kirjekuoressa. Itellalla oli huomautettavaa kummastakin seikasta, siis sekä kirjekuoresta että uusiokäytöstä.

Ensinnäkään kirjekuoret eivät ole tarkoitettu muiden kuin "asiakirjojen" postitukseen, Itella opetti. Toisekseen itellalaitos ei suosittele kuorien uudelleenkäyttöä - lukekaa tarkkaan - koska automaattisessa lajittelusa käytetään "näkymätöntä mustetta" ja jos sitten kuoressa on kahden sortin näkymättömiä merkkejä, niin johan sitä koneet vähemmälläkin sekoavat.

Minä olen kuvitellut yksinkertaisuudessani, että näkymätöntä mustetta käyttävät vain salaiset agentit ja Aku Ankan veljenpojat, mutta että itellakin! Ja olen minä iankaiken lähettänyt muutakin kuin asiakirjoja vanhoissa kirjekuorissa. Uusissa kirjekuorissa lähetän kirjojanikin, joita ei millään voi pitää asiakirjoina, vaikka niissä asiakirjoissa olevaa tekstiä siellä täällä siteerataankin. Missähän tällainenkin ohje on annettu? Taidankin lähteä pakkaamaan lupaamani kasvintaimen kirjekuoreen...

2 kommenttia:

  1. Ja pöh. Minä ainakin olen lähettänyt vahoissakin kirjekuorissa kaiken mikä vaan kuoreen mahtuu ja aion lähettää vastakin. Hyvin ne on tähän asti kulkeneet ja jos ei vastaisuudessa kulje, niin mekkalan nostan =) Onhan se ihme jos postinkulussakin tarvitaan jo salaisia agentteja =D

    VastaaPoista
  2. Heh, toi agenttijuttu oli mulle kans uutta ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!