Juhannusta on juhlittu syömällä

Me olemme herkutelleet oikein olan takaa. Ostimme syksyllä griili-savustimen, sellaisen sähkötoimisen ja olemme ylen tyytyväisiä, nyt kun laite otettiin käyttöön. Olemme savustaneet kalaa ja grillanneet lihaa. Mies kävi ostamassa ennen juhannusta siihen vielä muuripannun, jota on hellästi rasvapoltellut. Se otettiin eilen käyttöön ja mies sanoi tehneen melkein kipeää, niin kallista sisäfileet oli ostanut varta vasten coeur de file -ruokalajiin. Oli se ainakin hintansa väärti: emme ole edes hääpäiväillallisilla kylän parhaissa ravinteleissa saaneet yhtä hyvää pihviä. Alkuruiokana oli tietysti uudet perunat, silli ja kotona graavattu kirjolohi.  Tänään jatketaan luultavasti samoilla herkuilla. Fileestä jäi kumpikin pää, joten ne varmaan paistetaan. Kirjolohi, jota syömme mieluummin kuin oikeaa lohta, leikataan varmaan alkuruóaksi ja jos jotain jää, se voidaan savustaa huomenna.

Yksi herkku vielä, joka kannattaa mainita, on raparperipaistos, jonka ohje on liikkunut täällä monessakin blogissa. Se on todella hyvää, vaikkakaan ei kovin juhlavan näköistä. Maun antaa fariinisokeeri ja voi, joita ei kumpaakaan ole turhan takia säästelty.

Viimeksi pionit olivat vasta nupulla, mutta näin upeita kukkia avautui juhannuksen kunniaksi.

Olen taas tänään ollut kuin kissa kermakupilla. Jos samana päivänä tulee kahdet, ei vaan kolmet kiitokset mukavasta lukukokemuksesta ja eilen yhdet, niin sopii ollakin tyytyväinen. Varsinaisia kritiikkejä en ole nähnyt missään, tuskin montaa tuleekan. Paikallislehti kirjoitti yli puolen sivun jutun, mutta se ei ollut varsinainen kirjakritiikki.

Nukuin aamulla pitkään ja olin vielä puoliunessa, kun käly soitti. Hän oli lukenut kirjaani aamupuolelle asti ja innostui kiittelemään sitä vuolaasti ja monisanaisesti. Olipa vielä teettänyt puolisollaan murretietokilpailun. Kirjassahan dialogit ovat murteella ja koska vanha tuusulanmurre on lähes kadonnut, oli pieni murre- ja ruokasanasto varmaan enemmän kuin paikallaan.

On se vaan aina yhtä kivaa, kun kiitetään. Tietysti joku voi kiittää kohteliaisuuttaankin, mutta toisaalta ajattelen, että ne, jotka eivät kirjasta ole pitäneet, eivät vaivaudu soittamaan tai kirjoittamaan sähköpostiakaan. Niitä on, ehkä ihan lähipiirissäkin, mutta eihän kaikkien tarvitsekaan kaikesta pitää. Toivottavasti te ihanat blogiystävät, jotka olette nykyisin myös "kirjakauppani" asiakkaita, pidätte kirjasta. En suinkaan kerjää kiitoksia, vaan toivon, että rahanne ei mennyt hukkaan. Teille ojennan juhannuskukkani.

Kirjani tilaamisesta juttelin juhannusaattona pitkään yhden kollegan kanssa. Hän kertoi mainostaneensa kirjaani jo etukäteeen, vaikkei vielä ollut sitä edes lukenut. Eikä suostunut ottamaan edes arvostelukappaletta, vaan sanoi ehdottomasti haluavansa maksaa. Ja kirjoittavansa kritiikin ammattilehteen.

Tällaisille pienkustantamoiden puoliksi omakustanteena tehdyille teoksille suusta suuhun -menetelmä onkin äärettömän tärkeää. Kirjoittajalla ei tietenkään ole varaa mainostaa sydänverellä kirjoittamaansa kirjaa eikä se kuulu palvelukustantiessa kustantajankaan tehtäviin. Kun kerroin tuttaville tekemistä omista suoramarkkinointioperaatioistani ja etenkin niiden laihoista tuloksista, oli ystävälläni heti selvä näkemys asiasta. Totta kai ensimmäinen reaktio näillä mainonnnan kohteilla oli: "Mikä se oikein luulee olevansa!" Ja kateus. Näin sanoi kaiken kokenut kirjailija, jolle tämäkään ilmiö ei ollut vieras.

Laitanpa juhannuksen kunniaksi vielä kirjan kansitekstin luettavaksenne:

"On se Sibelius vaan mukava komponisti. Se soitti ihan vallan ulkomuistist, ilman nuottei ja lauloki täysillä, ku vaan Aino-frouva oli hiljaa hyräilly virttä alkuun. Aatelkaas, Stiina-muari", kertovat pojanpojat ihmeissään. Vanhaemäntä ei enää jaksanut lähteä keskimmäisen poikansa Gustaf Robert Eskelinin hautajaisiin, ei edes kävellä Postlarilta mäen toiselle puolelle Mattilaan kesteihin. Suruissaan hän istuu hämärässä tuvassa. Että piti tämäkin murheenpäivä vielä nähdä.

Sibeliukset asuivat Yli-Keravan Mattilan talossa vuosina 1899-1902. Tänä aikana perheen Kirsti-kuopus menhtyi, mutta syntyi useita merkittäviä teoksia, kuten Toinen sinfonia ja Finlandia. Kirstin kuoleman jälkeen perhe vietti paljon aikaa Virkkalassa ja ulkomailla, mutta Mattilassa oli kuitenkin koko ajan heidän tukikohtansa ja kotinsa.

Stiina-muori, Kristiina Juhontytär Eskelin, o.s. Sandberg, kotoisin Järvenpään Juholasta oli isoisäni isoäiti. Tämä tarina on sukumme tarina, mutta se sisältää monta muutakin tarinaa. Kristiinan avioituminen Mattilan leski-isännän Karl Gustaf Eskelinin kanssa, lasten syntymät ja ja kuolemat, poikien perheenperustamiset ja nousu pitäjän merkkimiehiksi sekä omat leskenvuodet saavat kehyksekseen 1800-luvun nälkävuodet, rautatien rakentamisen, yhteiskunnan suuret muutokset, taloudellisen vaurastumisen, sortovuodet ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön synnyn. Kristiinan aikana Suomen Suuriruhtinaskuntaa ehti hallita peräti viisi keisaria. Kaikkea tätä Kristiina seurasi omasta maalaisemännän näkökulmastaan Tuusulan Yli-Keravan kylässä, sillä hän eli pitkän elämän (1811-1901).

Kaikki on tapahtunut juuri näin, tai ainakin olisi voinut tapahtua.

----

P:S. Muista tasalukukilpailu!