maanantai 23. maaliskuuta 2015

Olipa päivä!

Tästä piti tulla kiva päivä. Martta-kavereita oli tulossa iltateelle ja värväsin vielä muutaman naapurinrouvankin mukaan. No, rouvat olivat flunssassa ja peruivat tulonsa. Mutta myös minä jouduin perumaan koko teeillan.  Se alkoi näyttää selvältä jo aamupäivällä, kun mies oli majoittunut tiiviisti vessan ovipieleen valvottuaan samoissa askareissa puolet yöstä. Mahatauti siis jyllää talossa. Itse en ole ainakaan vielä sairastunut.

Mietimme aamulla, olivatko lammasjauhelihapihvit, jotka mies toi valmiina kaupasta, mahdollisesti pilaantuneita ja olivatko ne jääneet liian raaoiksi. Mies söisi kaiken lihan vaikka kokonaan paistamatta, mutta itse kavahdan liian raakaa lihaa. Tästä asiasta emme ole koskaan päässeet yksimielisyyteen.  Jos tässä on kyse ruokamyrkytyksestä, niin oikein muuta  aiheuttajaa emme keksineet, ellei sitten kyseessä ole joku alkava flunssapöpö tai mikä tahansa muu tauti. Keljua joka tapauksessa, kun koko päivä meni näissä merkeissä. Ilta oli jo rauhallinen ja nyt mies jo asettuikin yöpuulle. Toivottavasti tauti oli ja meni.

Ei tässä ole kameraa käytetty, joten pihalla kiljuva, mutta komea fasaanikukko saa piristää blogia. Tätähän käytin joku aika sitten hederinä. Toivotaan parempaa huomista ja teille myös kivaa viikkoa!


2 kommenttia:

  1. Vatsatautia on ollut kovasti liikkeellä, poikani koko perhe sairasti viime ja toissa viikolla sen ja tässä nyt 'odottelen' miten mummon käy.
    Joten sitä ainakin on meilläpäin ollut paljonkin liikkeellä päiväkodeissa yms. flunssan lisäksi.
    Hyvää alkanutta viikkoa ja toivottavasti selviät ilman vatsatautia ja toivotaan että saamme kevään takaisin piristämään!

    VastaaPoista
  2. Ruokamyrkytys on usein niin raju, että vie jalat alta -ehkä pelkkää vatsaflunssaa? Pikaisiin paranemisiin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!