Tilannekatsausta

Sokerit heittävät rajusti. Onneksi sain tänään mittaliuskoja ja insuliinipiikkejä. Hyvinkään diabeteshoitaja soitti aamulla perään ja kyseli kulumisia - ja oli ihan kauhuissaan korkeista lukemista. Kun sitten iltapäivällä taas pääsin pistämään insuliinia, niin olo koheni ja arvotkin laskivat.  Mies käy huomenna apteekissa hakemassa lisää lääkettä, joten kaipa tämä tästä hyvin sujuu., Hoitaja oli vähän sitä mieltä, että rouva on pian kanttuvei, jos ei lukemia saada järjestykseen.

Maanantaina minulla on meidän kylän diabeteshoitajalle aika, joten siellä varmaan selviävät loputkin epäselvyydet. On tässä aika opetteleminen. Huomenna  on labra ja sen jälkeen perinteitä noudattaen aamupala. Pulliokiskalle ajateltiin mennä. Syöpäsairaalan  lääkäri soittaa iltapäivällä. Kaipa sielläkin on huoli hurjista lukemistani. Syytä ei ilmeisesti tarvitse arvuutella, vaan se löytyy kortisoni-lääkityksestä. Aikaisemmin sokerini ovat olleet aika hyvin tasapainossa pillerilääkityksellä ja senpä takia en osannut edes ennakoida tilannetta. Eikä syöpäsairaala suuremmin huomannut sokereitanikaan mitata tai mittauttaa labrakäynneillä.

Mutta kevättä tekee, vaikka aamulla auton ikkunat näyttivätkin olevan vähän jäässä. Luultavasti nämä lumikellot ovat meidän pihan lähes ainoat kevätkukat, ellei sitten muutama krookus nousisi nurmikolta. Fasaaanit ja jänikset toaitavat pitää huolen parista tulpaanista.  Onhan tietysti mahdollista, että sinivuokko, valkovuokko ja keltavuokkokin kukkisi. Katutyyö tosin saattoi hävittää tontin laidalla olleen keltavuokon, mutta elämme toivossa että juurta olisi vielä jäljellä.

Tänään tuli syöpäyhdistyksen lehti ja siinä taisi olla maininta, että sytostaattihoitojen jälkeen kukkien mullanvaihto, kasvimaan kääntely ja muut pihatyöt ovat ankarasti kiellettyjä puuhia. Olin jo tilaamassa - ja tilaankin - kesäkukkia ja jonkusen perennan sekä ainakin tomaatintaimia. Jospa saisisn Tyttären tai Kesärengin avuksi?

Siinähän päivä sitten menikin. Aamulla olo oli aika huono ja nukuinkin pitkät aamupäiväunet tuolissa.  Omia tuntemuksiani en oikein osaa vielä tunnistaa. Tein varmasti virheenkin, kun lääkitsin itseäni mustikkasopalla, kun insuliinikynän neulat olivat loppu. En muutakaan keksinyt. Hoitaja sitten neuvoi, että vesi paras lääke on. Nyt tuntuu turvalliselta, kun saan mitattua ja piikitettyä itseäni tarpeen mukaan. Onneksi mulla ei ole piikkikammoa ja johon siihen lajiin on tässä ehtinyt tottuakin.  Nyt mittaamista ja pistelyä on todella monta kertaa päivässä.