tiistai 18. tammikuuta 2011

Paikalla taas!

Taukoni ei suinkaan tarkoittanut taukoa bloggaukseen, ei missään  tapauksessa! Pidin pientä taukoa hyllyhommassa eli kirjaläjien järjestelyssä, mutta ennen paussin aloittamista ehdin vielä teloa yhden varpaani. Yksi painava kirja, mahdollisesti asiayhteyteen hyvin sopivasti lääkärikirja, putosi varpaan päälle niin että kynsi lähti. Varvas on yhä varsin kosketusarka, mutta laastaroin sen eilen sen verran huolellisesti, etten ole toistaiseksi avannut pakettia katsoakseni  miltä siellä näyttää.

Varpaat ovat aina olleet heikko kohtani tai ne muuten vaan osuvat ensimmäiseksi milloin mihinkin. Milloin törmään suihkualtaan terävään rautareunaan, milloin rappuun ja nyt näemmä varpaiden kimppuunkin vielä hyökätään. Lähetin miehen tänään yksin kauppaan, sillä en usko varpaan erikoisemmin vielä ihastuvan jalkineista. 

Mies viipyi tavallista kauemmin ja kotiutui kiukkuisena kuin ampiainen. Kauppa oli saanut viime yönä uudet sirukortinlukijat ja vekotin oli suoralta kädeltä hylännyt meidän isännän maksukortin, kysymättä edes tunnuslukua. Mies ei sitä olisi tiennytkään, kun ei tähän päivään mennessä ole lukua tarvinnut. Tästähän taisin kirjoittaa jotain jo muutama päivä sitten. Kaupan käsityksen mukaan kortti on niin kulunut, että se ei sen takia toiminut. Varmaan minulla on sama tilanne, mutta se selviää myöhemmin kunhan pääsen korttia kokeilemaan.

Tähän asti olemme selvinneet allekirjoituksella, mutta taas tuli yksi tunnusluku lisää muistettavaksi. Onneksi omani oli sentään tallessa, kuten itse asiassa miehenkin luku. Hän kuitenkin tilasi uuden kortin ja uuden luvun. Mitäpä sitä muuta voi tehdä, jos kerran kone ei korttia hyväksy. Uutta korttia pitää odottaa pari viikkoa ja vasta sen jälkeen pääsee tilaamaan tunnuslukua. Me olemme päätyneet ruokatilin käyttöön sen kätevyyden takia ja erityisesti koska rahat eivät välttämättä ole sillä tilillä, josta kortti niitä veloittaa.

Tämä amaryllis teki uuden kukkavanan, jossa on ainakin kuusi tai seitsemän kukkaa. Leikkasin sen maljakkoon, kun varsi ei jaksanut kannattaa painavia kukkia. Kolmannetkin nuput ovat näköjään vielä tulossa. Saa nähdä, pääsenkö sitäkin vielä kuvaamaan. Joulutähti lensi eilen roskikseen, mutta muut joulun kukkaset ovat vielä hengissä. Toinen jouluruusu kylläkin on jo aika vaivainen. En varmaan ole kastellut sitä tarpeeksi, kun se ei ole joka päivä silmissä.

2 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa yritän kommentoida, en ole aikoihin kommentoinnut muita kuin Vuodatuksen blogeja. Ihan joka paikkaan tarvitaan tunnuslukuja, salasanoja, käyttäjätunnuksia, ei niitä mitenkään voi muistaa ulkoa, harmittaa nytkin kun en muista käyttäjätunnustani yhteen sähköpostiin, joten hukkaan meni sekin :(

    VastaaPoista
  2. Älä muuta sano, näiden kanssa tosiaan tulee hulluksi. Tietokoneen kysymiä salasanoja varten minulla on paksu vihko, en tulisi muuten millään toimeen. - Kiva kun kävit kommentoimassa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!