Pinkki päivä

Tänään olisi pitänyt pukeutua pinkkiin tai ainakin laittaa roosa nauha rintapieleen. En löytänyt tähän hätään sopivaa kuvaa omista valikoimista, joten kopsin tämän surutta roosanauha-sivustosta.

Viikolla kävin mammografiassa, tosin joukkotarkastuksessa, josta kiitos ja kunnia kotikaupungille. Meillä ei ole onneksi suvussa ollut kai kenelläkään rintasyöpää, mutta eihän sitä koskaan tiedä, kuka on ensimmäinen. Pariin kertaan minutkin on lähetetty tutkittavaksi, mutta hyväksi onneksi mitään ei löytynyt.

Toissapäivän poliklinikkamatka poiki jo heti ajan toimenpiteeseen. Se on vielä tässä kuussa ja samalla viikolla kun keittiöremontin pitäisi alkaa. Vaikka lääkäri rauhoitteli, että yleensä nämä ovat vaaratonta lajia, niin eihän sitä koskaan tiedä. Joka tapauksessa rupesin tänään raivaamaan ensimmäistä keittiökaappia tyhjäksi. On se vaan niin hidasta puuhaa, että hyvä kun aloitin hankalimmasta päästä eli kuivatavarakaapista. Vanhoja pipareita, jauhoja ja ryynejä meni kompostiin, muutamat hyllyn perälle unohtuneet ikivanhat säilykepurkit suoraan roskikseen ja silti vielä kaksi muuttolaatikollista täyttyi syömäkelpoiseksi arvioimistani tuotteista kuten etikoista, pastoista, kuivatuista sienistä ja kelvollisista säilykepurkeista. Kolmas laatikollinen täyttyy erilaisista muista kamoista, kuten käyttämättömästä pastakoneesta, perunalumipusertimesta ja eri mallisista ja kokoisista rasioista. Kiittelin jo moneen kertaan itseäni siitä, että älysin haluta uuden kuiva-ainekaapin ulosvedettävillä koreilla.

Kävimme eilen katsomassa sekä äitiä että isää. Isä oli oikein reipas ja hyväntuulinen, mutta samaa ei voi sanoa äidistä. Vaikka hoitajakin ravisteli häntä varpaasta, niin äiti vain ynähti eikä avannut edes silmiään eikä reagoinut puheisiini tai posken silittelyyn. Sitten myöhemmin illalla serkku soitti ja kertoi isänsä kuolemasta ja tulevista hautajaisista. Puhuimme toista tuntia. Tätä tätini miestä en ole tavannut muutamaan kymmeneen vuoteen ja muistan, miten lapsena pelkäsin häntä, mustakulmaista, isoa ja ankaraa miestä. Tätivainaa sen sijaan jäi mieleen pienenä, iloisena ja koko ajan hymyilevänä ihmisenä.

Nyt yritän tehdä yhtä kiireistä kirjoitustyötä, joka melkein unohtui kokonaan. Katsotaan, mitä siitä syntyy tai syntyykö koskaan mitään.