keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Ei vähät mitään, sanoi mummi

Juu, sisällä on 29 astetta, ulkona vähän enemmän. Kun katsoin varjossa olevaa mittaria, näytti se 31 ja puolta astetta. Aurinkoisemmassa paikassa taisi olla jo 33 astetta. Ei ihme, että ukkosta luvataan jo täksi illaksi, huomiselle sitäkin enemmän. Ja rankkasateessa saavat miljoonakellotkin sitten kyytiä.


Miehen kanssa oli puhetta, että hän hakisi jo tänään laatikollisen mansikoita pakastettavaaksi, mutta sitten  tulimme siihen tulokseen, että antaa olla. Ei tällä helteellä varmaankaan ole terveellistä halkoa marjoja. Mutta sen verran aion ahkertoida, että vien vettä kasvihuoneelle.

Muuten päivä on mennyt neuletöissä ja tässä tietokoneelle sen jälkeen kun aurinko alkoi paistaa terassille. Pian aurinko on jo männyn takana ja pääsen jatkamaan kesäkässääni. Otin muutaman kuvan, mutta akku loppui kamerasta, joten kuvat seuraavat perässä.

2 kommenttia:

  1. Lämmintä on joo riittänyt :) Huomenna vaan alkaa seurakunnan lastenleiri, joten ei heille kyllä ukkosia eikä sateitakaan toivota.

    VastaaPoista
  2. Lämmintä on, kesän ensimmäinen ukkosilma tuli kolistelemaan tänä aamuna ja sadettakin saatiin hetki reippaasti. Mukavia kässäri-ilmoja!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!