Täytyy mainostaa

Kun joskus osuu sellainen päivä, jolloin tosiaan tuntee saaneensa jotain aikaiseksi, niin sitähän on pakko mainostaa. Ne käsityöt, joita kehuin eilen tekeväni, tulivat tänään valmiiksi. Tai siis melkein, sillä sukat on vielä prässättävä ja pakattava postitusta varten. Yhdet kintaat sain vielä illan päätteeksi alkuun. Kiitos Kaisa vinkistä, samat Ailin lapset ovat nyt vartailla.

Joululintusetkin olisivat jo valmiit, mutta hukkasin viimeiset jäljellä olevat langanpätkät ja loppusilaus jäi tekemättä. Pistelyt on onneksi pistelty valmiiksi ja vain  kahden viimeisen lintu sinisen kappaleiden ompelulangat hävisivät. Tutkin vaatteeni, maton ja lattian, filtin alta ja päältä, mutta ei mistään löytynyt. Ehkä maahiset tuovat ne yön aikana takaisin.  Siis minä onneton pudotin ja hukkasin langanpätkät lattialle samalla kun kurkotin nostamaan tipahtaneita saksia ylös. Ehkä langat tipahtivat lattianrakoon.

Vanhassa talossa ei kannata pudottaa yhtään mitään lattialle. Raot toimivat kuin imuri ja imaisevat kaiken sinne "alakerran väen" ihmeteltäväksi. Siellä sillan alla asuu mahdollisesti tonttuja ja maahisia, mutta ainakin hiiriä ja päästäisiä, ehkä lumikkokin ja taatusti naapurin kissoja. Odotan enää citykanien maihinnousua talon alle ja tiluksillemme. Ne ovat jo paikkakunnalla ja reissaavat kuulemma junallakin, valisti isäni. Ainakin ne osaavat hyppiä rataa pitkin.

Kameran salama jostain syystä temppuilee, joten hyvä vaan etten luullut pääseväni kuvaamaan ja esittelemään valmiita käsitöitä. Mieli kuitenkin on hyvä.

Isompi juttu ja henkisesti yhden aika korkean kynnyksen ylitys itselleni oli se, kun lähetin yhden valmiin jutun eteenpäin. Toiseen täytyy valita vielä kuvat ja kirjoittaa kuvatekstit, mutta sitten sekin saatellaan matkaan. Ne menevät niin pikkuruiseen lehteen, ettei siitä sen enempää. Itsestä tuntuu kumminkin aika kivalta ns. sattuneistä syistä. Kirjoituspalkkiosta ei ole puhettakaan, vaan työ menee kokonaan hyväntekeväisyyden piikkiin eikä tässä tapauksessa edes välitä siitä. Aikaisemmin yritin pitää siitä kiinni, että tehdystä työstä pitää maksaa ja saada asiallinen korvaus. Siis silloin kun teetin muilla, omista tekemisistäni en ole koskaan osannut vaatia samaa, vaan hullunlailla ryntään ilmoittautumaan vapaaehtoiseksi, jos joku älyää kysyä. Onneksi en sentään ihan aina ja yhtenä esteenä ovat esimerkiksi nämä hitaasti liikkuvat koivet ja äkkiä väsyvä selkä.

Nyt mainostan muuta kuin itseäni. Joku aika sitten kirjakerhosta tuli tänä vuonna ilmestynyt ja WSOY:n kustantama kirja Piiat, joka on Kathryn Stockettin esikoisteos.

Muun muassa näin kirjasta kerrotaan: "Vuonna 2009 The Help-nimellä ilmestynyt helmeilevä bestseller kertoo 1960-luvun Mississippistä, jossa rotuerottelu rehottaa. Valkoinen nainen ja mustat piiat kirjoittavat paljastuskirjan, joka ravisuttaa koko Jacksonin kaupunkia. Samalla päähenkilöt joutuvat pohtimaan ovatko ihmiset ihonväristä riippumatta sittenkään niin erilaisia.

Piiat on ollut kirjallinen tapaus Yhdysvalloissa. Teos nousi ilman suurta mainoskampanjaa bestseller-listoille ja alkuvuodesta 2010 kärkipaikalle New York Timesin ja Wall Street Journalin listalla. Lukijat ja kriitikot valloittaneesta kirjasta on tekeillä elokuva.
Amazon.comin myyntimenestys. Yli vuoden Los Angeles Timesin bestseller-listan ykkösenä."

Myös meikäläisen bestseller-listalla teos nousi kärkipäähän.  Minua tämä ainakin puhutteli ja palautti myös oman nuoruuden ajat ja ajatukset noilta samoilta ajoilta mieleen.