Joulukalenteri meilläkin

Meistä tuli vielä ennen joulua kalenteri-ihmisiä. Kas, kuvittelimme jo olevamme vapaita almanakan ja kellon kiroista. Mutta kun muut ostavat tai etenkin näpertelevät toinen toistaan viehkompia joulukalentereita, niin meillä käännetään almanakan sivuja. Emme tosin kumpikaan ole olleet joulukalenterien perään. Tietysti lapsilla sellaiset on aikanaan ollut, mutta itse en innostu näpräämään luukkuja auki. Yleensä en edes muista avata niitä.

Täytin eilen meidän yhteiseen pöytäkalenteriimme miehen ohjelmaa. Lisää tuli merkintöjä harjoituksista, uusia konsertteja ja sen semmoista. Miten sitten olisikaan, jos hän olisi oikea maailmanstara, kun nyt takarivin taavillakin on vientiä! Ilmeisesti joudun oikein sovittelemaan johonkin väliin oman kampaajani ja labrassakin pitäisi molempien ehtiä käydä. Ja kai  jouloulahjaostoksille ja viikottaisille mummulakäynneille pitää liietä aikaa. En yhtään enää hämmästele puheita kiireisistä eläkeläisistä! Kun mekin nukutaan pitkään, ei toisin sanoen ole todellakaan helppo vääntäytyä aikaisin hereille. Yhteen päivään riittää oikein hyvin yksi meneminen, kun on yksi autokin. Miehen menot ovat yleensä illansuussa tai illalla, joten minun harrastukseni on kotinurkissa.

Kevätpuolella sitten miehen tilanne rauhoittuu eikä hänellä kai ole kuin yksi päivä viikosta varattuna. Tämä sopii hyvin, sillä nykyiset silmäni eivät rakasta pimeässä ajoa. Eivätkä päivällä lumen kirkkautta. Lunta ilmeisesti tupruttelee parhaillaankin, jos saan välillä poiketa asian viereen. Iltapäivän viima kävi luihin ja ytimiin, mutta onneksi ei tarvinnut ottaa montaa askelta ukona. Yöllä kuulemma saadaan kuuden sentin lumikerros. Nämä lumet ovat edellisen sateen satoa, eli ei paljon mitään vielä.

Vanha luumupuu

Mutta onhan tässä näperreltävää sisällä kotonakin. Monena vuonna kudoin tai virkkasin jälkeläisille jotain pientä joululahjaksi, mutta kun tekeleeni eivät saavuttaneet suurta suosiota niin nyt kudon sukkaa hyväntekeväisyyteen. Viimeinen pari valmistuu ehkä huomenna ja sitten äkkiä paketti postiin! Ainakin yhdet sukat aion silti kutoa vielä ennen joulua, mutta välillä yritän saada aikaan lapaskuuhun toisen kinnasparini. Paras tehdä yksinkertaista perustumppua, jos meinaan pysyä aikataulussa. Nolo saavutus, mutta ei kai sitä kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä tässä valmiissa maailmassa. Me olemme monena jouluna saaneet kälyltä ihanan lämpimät villasukat ja siksi ei olekaan tarvetta kutoa kotiin. Noita omia tekeleitä, omaa villaliiviä (vihdoinkin valmis) ja pikkupistelyjä pitäisi muistaa kuvata. Kuvaamatta ovat vielä nukketalojen muutamat uudet kalusteetkin.