tiistai 19. huhtikuuta 2011

Aikainen lintu madon nappaa

Tänään oli herättävä ns. ihmisten aikaan, kun kävin labrassa. Nyt päivä on vasta puolessa ja aikaa tuntuu riittävän vaikka mihin. Pitäisi varmaan neuvoa itseään muuttamaan päiväjärjestystä ja nukkumarytmiä tähän suuntaan.

Oli muuten tuskaista olla syömättä ja varsinkin juomatta, mutta aamutee maistuikin sitten tavallista paremmalta. Aamupalani on nykyisin tällainen: kaksi tai kolme mukillista teetä (vihreää + rooibus-teetä), 1 päärynä, 1 omena, pieni  kourallinen maa- ynnä muita pähkinöitä, 1-2 voileipää, joiden päällä on oivariinia, salaattia, sipulinvarsia, ohut viipale jotain lihaleikkelettä plus kurkkua tai kesäkurpitsaa. Leipä on täysjyväleipää, joko kaura- tai ruisleipää.

Seuraava "ateria" on  lounas joskus iltapäivällä, edellisen päivän jämiä, purkillinen jotain tonnikalajuttua taikka pari voileipää, vaikka yritänkin pitää leivänsyönnin aisoissa. Varsinainen ruoka-ruoka syödään vasta illalla, mutta iltalääkkeiden jälkeen ennen nukkumaanmenoa on ihan pakko tehdä vielä pienet juustovoikut. Välipalana menee muutama pähkinä tai manteli ohimennen ja vettä, vettä, vettä. Jotten vaikuttaisi liian hyveelliseltä / epärehelliseltä, niin namia tai herkkujakaan en ole kokonaan hylännyt. Tämä pääsiäisaika on taas paha juttu dieetin kannalta. Jos leivon jotain, kuten on luultavaa vieraiden kestittämiseksi, niin kukapa ne loput syö ellen minä. Ruokaa en vie kompostiin, ellei se ole pilaantunutta. Mies ei syö ollenkaan makeaa.

Tällä menolla olen neljässä viikossa laihtunut 5 kiloa. Kilot tosin tulevat hetkessä takaisin, jos en pidä varaani. Sen kunniaksi ostin eilen hyvän näköistä ja hyvän makuista rahkapullaa, jota ehkä nautin pian pikku-välipalaksi.


Kevät on tosiaan tullut. Meidän kaikki kolme krookusta yllättivät ja rupesivat kukkimaan. Sipulit ovat itse siirtyneet jostain kukkapenkin laidasta keskelle nurmikkoa. Kukkapenkissä niitä ei varmaan ole enää yhtään kappaletta.

Naapurin isäntä oli aamulla äestämässä peltoaan lokkilauman ympäröimänä. Puolet pellosta oli tosin vielä liian märkää ja osittan lumenkin peitossa. En tiedä, mikä idea oli tähän aikaan ryysätä pellolle, mutta sen varmasti näemme myöhemmin. Toinen merkki keväästä on renkaanvaihto. Mies lähti äsken toimittamaan sitä asiaa.

Minun pitäisi jatkaa ikkunoiden pesemistä. Eilen sain yhden pestyä ja aamulla totesin, että edellisen päivän lasit on pestävä uudestaan, kun ajattelin selviytyväni pääsiäiseksi pelkällä sisälasin pesulla ja jatkaa toisen, kolmannen, neljännen ja viidennen lasin pesua myöhemmin. Kuudes eli ulkopinta on minulle lähes mahdoton tehtävä. Olen joskus puhunut miehelle ikkunanpesupalvelun ostamisesta, mutta en saanut kannatusta asialle. Eikä se isossa talossa kovin halpaa hupia olisikaan.

5 kommenttia:

  1. Minä ulkoistin ikkunanpesun, kun selvisi, että halpaa se on! Eli kun saatte kotitalousvähennyksen, niin oma vastuu on 100 euroa. Minusta se on halpa hinta, kun meillä tekee kaksi ihmistä 8 tunnin päivän!!

    Meillä ei ole vielä mitään asiaa pelloille ja yleensä tehdään peltotyöt paljon myöhempään kuin muut. Kerrankin meille naurettiin, ettei muka saada perunaa, kun istutettiin se niin myöhään. No, parempi sato saatiin kuin yhdelläkään muulla naapurilla! Eli ei toinna hötkyillä :-)

    VastaaPoista
  2. Wau 5 kg. Tuota ruokavaliota minunkin on pakko kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Mä veikkaisin, että sen takia se naapurin isäntä kiirehti sinne pellolle äkeensä kanssa, että multa kuivuisi nopeammin kylvökuntoon.
    Kysäsepäs hältä, kun seuraavan kerran näät, olis mielenkiintoista tietää.

    VastaaPoista
  4. Hieno pudotus, 5 kg. Minulla sama ruokarytmi, mutta tipu ei. Pitää varmaankin skarpata leivän suhteen vielä. Juustosta en voi (?) luopua!
    Hyvää, kevyttä kevättä!

    VastaaPoista
  5. Siivousfirma pesee ikkunasi, eikä ole kauhean kallista, kun saa verohuojennuksen. Suosittelen. Pesköön ukko itse ikkunat, jos vastustaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!