perjantai 15. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen leskenlehti, ensimmäinen kuovi ja lokkiparvi

Kevään tuloa ei mikään voi estää. Leskenlehdet kukkivat ojanpenkalla, mutta eihän niitä saa kuvattua liikkuvasta autosta vaikka miten yritin. Joku on nähnyt sinivuokkojakin, mutta ei ihan meidän nurkillamme. Lumikasat vajoavat vauhdilla ja pian päästään pihatöihin. Kiva! En nyt löydä vanhoistakaan kevätkuvista yhtään leskenlehteä. Kuva-arkistoni menivät vähän sekaisin koneenvaihdon yhteydessä.

Innostuin eilen keväästä niin, että tein oikein roimat tilaukset puutarhakauppoihin. Siemeniä ja perennoja on tulossa kahdestakin paikasta. Ja kaiken muun ihanuuden päälle tilasin ikioman viinirypäleen, jonka satoa saamme odottaa mahdollisesti koko loppuikämme. Nimikkoköynnös joudutaan repimaan alas kun talo toivottavasti jo lähiviikkoina tai ainakin -kuukausina maalataan ja nyt on mietinnässä, ostetaanko uudet villiviinin taimet, yritetäänkö vanhoja jotenkin varjella vai istutetaanko viiniköynnös yhden paikalle talon lämpimimmälle nurkalle. Villiviinit ovat osittain aika huonokuntoisia, joten kaikkia ei edes kannata säästää. (Juu, siis en nyt puhunut itsestäni.)

Kuuntelimme tänään taas sepelkyyhkyn kujerrusta, mutta sehän on jo vanha juttu. Mies oli aamupäivällä kuullut kuovin huutoakin. Se oli  ennen vanhaan varma kevään merkki, kuten töyhtöhyyppäkin. Kumpikin laji on vähentynyt kovasti ainakin täällä etelässä, jossa pellot on salaojitettu jo vuosikymmeniä sitten taikka rakennettu täyteen taloja.

Ajelimme vähän maakunnassa ja tällainen lokkijärvi osui matkan varrelle. Vesi nousee joka kevät tälle matalalle pellolle ja jos oikein tarkkaan tiiraa, niin valkoisia lintuja on aikamoinen lauma tuossa kuvan oikeassa laidassa. Kuva on otettu niin kaukaa, ettei se edes suurentamalla parane ja sitä paitsi halusin kuvaan tuon hauskan näköisen sinitaivaan.


Onneksi näissä meidän lähimaisemissamme ei ole ollut tämän pahempia tulvia. Joskus tosin radan alikäytävän viemärit ovat keväällä pitkään umpijäässä ja vesi ehtii tulvia tielle. Tai sitten viemärit eivät muuten vedä.

Se on se arvontapäiväkin pian käsillä. Peruuta vajaa viikko taaksepäin ja ota osaa. On ollut kiva saada uusia lukijoita ja itse olen löytänyt oman ja muiden arvontojen kautta monta kivaa blogia. Kaksi muuta blogiani on ollut vähän hunningolla, mutta palaan kyllä nukkisharrastukseen ja muihinkin askareisiin ennen pitkää. Mutta huomenna äänestetään Suomen parasta kuoroa ja sunnuntaina äänestetään muuten vaan. Kumpaakin äänestystulosta jännitetään! Tämä meidän Prima Vista on loistokuoro.

Vielä yksi kevätjuttu: meillä syödään illalla tuoretta parsaa. Kun pelkästään se ei ihan täytä masuja, niin ostimme lisäksi puolalaisia tuoremakkaroita, tulisia ja lammasmakkaroita, kaksi kappaletta kumpaakin. Vaikka olenkin suomalaisen ruoan suosija, ehdottomasti, niin kyllä meikäläiset makkarat kalpenevat monen muun, esimerkiksi saksalaisten rinnalla. Saas nähdä, miten nämä polskit pärjäävät makutestissämme. Hintaahan niille kyllä tuli, mutta sikäli kahden hengen talous on kiva, kun voi joskus herkutella vähän tyyriimmilläkin ruoilla. Lisäkkeet olivat jo valmiina jääkaapissa, kun eilisiä salaatteja jäi juuri sopiva annos tälle päivälle. Viikonloppuna paistetaan taas halpaa sikalihaa.

4 kommenttia:

  1. Voi ei, leskenlehdetkö jo avaavat keltaiset kasvonsa kohti auringonpaistetta. En yhtäkään ole täällä vielä nähnyt ja sinivuokkometsä on vielä lumen peitossa. Mutta pian varmaan täälläkin saadaan ihailla kevään ensimmäisiä.

    Viinirypäleen kasvatus onnistuu kyllä täällä etelä-Suomessa, meillä on aurinkoisella seinustalla ja satoakin on saatu. Tosin viime kesän tuotos oli varsin pienikokoista rypälettä. Silti kiva kokeilla viljelemistä.

    Suomen parhaaksi kuoroksi pyrkii myös nuorekas ja reipas hankasalmelainen kuoro. Olin iloinen heidän pääsystään jatkoon. Mutta katsotaan, miten loppupeleissä sitten käy. Hyviä kuoroja kaikki.

    Mukavaa viikonloppua sinulle, Villiviini.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että leskenlehdet jo kukkivat. Odottelen krookuksia innolla. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Minäpä bongasin ekan leskenlehden jo viikkoja sitten, mutta ne olivat heränneet väärään aikaan. Väliin tuli uusi talvi ja vasta nyt viikko sitten näin jo useammankin leskisen tien pientareella. Nyt katse kohdistuu puutarhan puolelle ja innostuin heti, kun luin, että sinäkin olet tehnyt jo kasvitilauksia. Jotain muutoksia minäkin aion tehdä pikku kaupunkipuutarhassani, siistin kukkapenkit ja hankin jotain uutta.

    Suomen paras kuoro on mennyt minulta ihan ohi tällä kertaa. En edes tiedä, mitkä kuorot ovat finaalissa. Täytyypä se istuutua teeveen ääreen illalla, koska odotettavissa on varmaan hienoa kuorolaulua ja kilpailun jännitystä. :)

    VastaaPoista
  4. Siittä vaan viinirypäleitä kasvamaan eteläseinälle,tulee kauneus ja hyöty samalla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!