Harmaa päivä ilonpilkahduksilla

Tälle päivälle ennustettiin kovaa vesisadetta ja satanut onkin. Kujasemme on suorastaan lötkö, varsinkin kun kaiken maailman isot kuljetusautot rahtaavat raksalle tavaraa ja entisestään möyhentävät tietä. Mutta ei hätää: omassa pihassa vielä riittää jäätä tielle ja lunta maahan! Kateena lueskelen blogeja, joiden kirjoittajat nauttivat pihansa kevätkukkien virkoamisesta. Ei silti, tällaiset sadepäivät kyllä sulattavat lumen tuota pikaa ja pian meidänkin lumikellot kukkivat!

Ja onhan yksi keväänmerkki, tämä reipas ja kovaääninen fasaanikukko, joka kai varmistelee reviiriään ja huhuilee emäntää:

Talven tekemiä tuhoja en ole saanut vielä tietokoneelle. Hajonneen kasvihuoneen lisäksi näyttää ihana rododendronimme kärsineen aika pahasti. Ainakin yksi vahva oksa on pahasti katkennut, mutta vielä emme ole hangen läpi kahlanneet sitä tarkemmin tutkimaan.

Naapurissa kävi vielä pahemmin. Metsurit oli tilattu kaatamaan - ällistyttävä kyllä siihen oli lupakin saatu - komeita mäntyjä talon edestä. Mies arveli, että vauhkot kaupunkilaiset pelkäsivät puiden kaatuvan talonsa päälle. Nyt kävikin niin, että metsurit kaatoivat vahingossa yhden puun silleen kivasti räystäskourun ja katon päälle. Otin kuvankin, jonka tarkoituksella rajasin näin. Harmillinen juttu, toivottavasti metsurin töitä tehneellä tutullamme oli vakuutukset kunnossa.

Mutta ei niin harmaata, ettei pientä ilonpilkahdustakin mukana. Tänään sen sai aikaan lankomies, joka kiidätti meille upean sukukirjan, jonka kirjoittaja oli tänään toimittanut melkein painolämpimänä "lankolaan". Se käsittelee miehen äidinisän sukua, tunnettua kulttuuri- ja sotilassukua. Olin tilannut omat kappaleet seuraavalle sukupolvelle ja meille yhden kirjahyllyyn ja työkappaleeksi toisen.

Langolla itsellään on työn alla isänpuolen sukuselvitys, jonka hän lupasi meilata minulle heti kun saa sen valmiiksi. Tiedot alkavat jostain 1600-luvulta. Taas saan itsekin puhtia omien sukujen setvimiseen. Tähän kohtaan on pakko paheksua Kirkkohallituksen pässiä päätöstä, joka kieltää sukututkijoilta pääsyn sata vuotta nuorempien kirkonkirjojen äärelle. Vielä enemmän paheksun Helsingin seurakuntayhtymää, joka kuulemma ei laske sukutukijoita edes yli sata vuotta vanhoja kirjoja tutkimaan. Vaikka itse olen täysi noviisi tällä alalla, en voi uskoa kenenkään noin vaan huvikseen rikkovan intimiteettisuojaa, on tällä alalla sen verran korkea moraali ja toimintaohjeetkin. Vai haittaako jotakuta suuresti se, jos tulee esille vaikka hirsipuussa kuollut esi-isä tai huoruuden takia jalkapuussa istutettu esiäiti? Tämän luin Juhan suku-uutisista .

Ja ettei vain närkästys pääsisi loppumaan, niin mainitsenpa vielä uutisen, jonka mukaan enää ei pääse tutkimaan, kuinka monta Sädekaunokkielviiraa on minäkin vuonna rekisteröity. Tämmöinen kiva rekisteri oli, mutta joku harvinaisen nimen omistaja oli esittänyt ukaasin, että valittaa korkeille viranomaisille ellei nimirekisteriä lakkauteta. Ja näin tapahtui. Pah ja pyh. Se on väestörekisterikeskuksessa ollut kiva palvelu.Tavalliset nimet kai sieltä vielä löytyy.

Vielä lopuksi yksi ilonpilkahdus. Medihelin apu on kerran koskettanut hyvin läheltä meidänkin perhettämme. Aina kun puhelinmyyjä soittaa, lupaan tukea sen tärkeälle toiminnalle, vaikka mielestäni se kuuluisikin yhteiskunnan velvollisuuksiin. Puhelusta jäi hyvä mieli.

Nyt laittamaan rypsiporsasta uuniin. Heippa!