torstai 28. huhtikuuta 2011

Keväällä paistaa ja joskus tuulee

Nyt tuulee pirtissä, ulkona paistaa aurinko. Mies osti uudet silmälasit eikä tykännyt hyvää, kun arvostelin ostosta. Harvoin olenkaan nähnyt yhtä rumia, epäpukevia ja kaiken päälle muodista menneitä rillejä, mutta miekkosen mielestä ne ovat tietysti parasta A-luokkaa. Hän oikein etsimällä etsi monesta optikkoliikkeestä tällaisia ohutsankaisia, mennävuotisia malleja, jotka vihdoin olivat löytyneet jostain alalaatikosta. Luulisi, että optikkokin olisi jotain sanonut, mutta ei näköjään halunnut pahoittaa ostavan asiakkaan mieltä.

Nyt hän murjottaa ja selvästikin kantaa minulle kaunaa, vaikka minähän niitä joudun katselemaan, ei hän. En tarkoita, että hänen olisi pitänyt mitään ultramoderneja tai mustia, leveäsankaisia ostaa, mutta vähän raamia olisi sopinut olla, kun linssitkin ovat aika paksut. Nämä ovat hänen naamaansa aivan liian pienet, mutta toisaalta sai sellaiset kun halusi ja se on tietysti hyvä juttu. Mokoma ei ollut kuulevinaankaan, vaikka pahoittelin melkein heti harkitsematonta lausuntoani. Hän ei ole yleensäkään anteeksiantavaa lajia, mutta olen ainakin pyytänyt anteeksi. Kaipa se jossain vaiheessa leppyy. Toisaalta, en minäkään tykännyt hyvää kenraalista, jonka mielestä naisten metrin levyiset pyllyt ovat epäesteettisiä. Ei mulla ihan niin leveä sentään ole, mutta silti paheksuin kaikkien leveäpyllyisten kanssakulkijoiden puolesta.

Kevät on tullut oikein vauhdilla. Havahduin eilen siihen, että koivut ovat yhtäkkiä kaikkialla jo hiirenkorvalla. Tämä on vanhan pihakoivu, jonka pikkuiset lehdet sekoittuvat hevoskastanjan pullistelevien silmujen kanssa. Nuorissa koivuissa on paljon suuremmat lehdet.


Meillä pihatraktori on saatu toimimaan uuden akun voimalla, joten pihanhoitotoimet alkanevat lähipäivinä, jos ei sade yllätä. Nyt ei ehkä ole viisasta huomauttaa asiasta, minä näet en uskalla ajaa tätä laitetta. Kerran yritin ja ajoin melkein puuhun. Näin kävi, vaikka olen ajanut autoa varmaan monta miljoonaa kilometriä.

Huomenna minä aion olla läsnä Kuninkaallisissa Häissä, mutta se ei estä miestä ajelemasta lehtiä silpuksi. Häntä eivät prinssihäät voisi vähempää kiinnostaa, joten toivottavasti pihahommat inspiroisivat senkin edestä. Tienvarsi on kamalan näköinen, mutta kuulemma haravointi vain hankaloittaisi siistimistä.

9 kommenttia:

  1. Jokaisella on oma näkemys muodikkuudesta. Silmälasisankojen valinta on taiteenlaji, johon on ihan hyvä olla sanomatta mitään.(minullakin on huonoja kokemuksia, kun arvostelin)

    VastaaPoista
  2. Juu, miehille kannattaa yleisesti ottaen kommentoida hyvin varovasti kaikkea mikä liityy vaatetukseen tai asusteisiin, olen huomannut. Meillä parhaiten toimii se kun kehuu jotain tiettyä asiaa tarvittavan usein jonkun muun päällä.

    VastaaPoista
  3. :) Minä törkimys pakkaudun aina miehen mukaan pokaostoksille, silloin saa ainakin jotenkuten äänensä kuuluviin, kun myyjäkin on paikalla.
    Täällä ei vielä hiirenkorvia ole muilla kuin hiirillä.

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti mies leppyy ;-) Nauratti koko juttu.

    Juu, huomenna häähumua. Laitan tallennuksen kun olen töissä juuri h-hetkellä.

    Mukavaa Vappua sinulle!

    VastaaPoista
  5. Niin ne miehet! Pian meilläkin on vissiin sama keskustelu kun kävi ITSE valitsemassa pokansa. Ans kattoo.
    Huominen on ihan pakko pyhittää kuninkaallisille häille. On se vaan niin romanttista ja kaunista.

    VastaaPoista
  6. Paljon kiitoksia Sinulle mukavasta yllätyspaketista! Piristi todella päivääni! :)

    Kiitos ja niiaus!

    VastaaPoista
  7. Juu-juu, rauha on maassa ja ihmisillä taas hyvä tahto. En millään tahdo muistaa, miten noiden ukkojen kanssa on taiteiltava. Olin kai liian pitkään välillä sinkkuna.

    Possumunkki, tosi kiva jos tykkäsit! Suklaan ajattelin piristävän erityisesti laihduttajaa (kun itsekin tässä hävitän pääsiäisnamuja). Sen yhden kapistuksen kaupan täti kyllä myi erikseen vessapaperitelineenä ja kylppärin ovikylttinä. Laitoin ne itse nauhalla kiinni toisiinsa, etteivät kolisisi laatikossa ja rikkoisi niitä saippua- ja rasvapulloja.

    - Siis kyse oli arvontani palkinnosta, jota en muistanut kuvata. Siinä meni Possumunkille sauna-/kylpyhuonetavaraa ja Kinder-namipakkaus.

    VastaaPoista
  8. Täällä isäntä karhin kans meni pellolle kotipuolessa,hyvä pittää pellot muokattuna,parempi silmälle ja on hyvä muutenkii hoitaa,vaikka ei lehmiä olekkaan,eipähän metity ihan heti:D,hehe miesten kans täytyy osata pelata,ne on vähän sellaisia ettei aina ymmäretä niitä mukamas:D

    Mukavaa viikonloppua ja vappua sinulle

    VastaaPoista
  9. Silmäklasit, voi sentään. Minä olen edelleen katkera exälleni kun en 40 vuotta sitten saanut itse valita pokia laseihini, vaan mien määräsi millaiset sain ottaa. Koskaan en niistä laseista tykännyt ja vuoden päästä ostinkin uudet eikä miestä kelpuutettu valintatilaisuuteen. Vanhat lasit vetäisin sitten 15 vuoden päästä nenälleni ja miehen harmiksi. Hänkään ei niistä enää tykännyt.
    Oiskohan niin, että miestäsikin valintansa jo harmittaa, mutta eihän sitä voi tunnusta. Hankittu, mikä hankittu.
    Kuninkaallisiin häihin tuli kutsu ja pitääkin alkaa niihin valmistautua. Menen tuttavani luo katsomaan tapahtumaa. :)
    Mukavaa hääjuhlapäivää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!