sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Aurinko tanssi pääsiäisaamuna

Kiitos vielä kertaalleen teille rakkaat siskot. Samat murheet näemmä on siellä kuin täälläkin, mutta onneksi päivä useimmiten paranee kun aurinko alkaa paistaa tai on nukuttu yön yli.Niin nytkin ja kaikki sain tehtyä valmiiksi sopivasti. Tuntia ennen määräaikaa kävin suihkussa ja istuin odottamaan perillisten saapumista.


Vähän kahvia ja kakkuakin on jäljellä, tulkaas ottamaan. Taitaa isännän sormikin osoittaa kakun suuntaan!



Kolme neljäsosaa pesueestamme oli ja viihtyikin hyvin ruoka- ja kahvipöydän antimien ääressä, luulen minä. Eikä seurustelu ollut pelkästään syömistä ja juomista, vaan leppoisaa jutustelua. Itselle ainakin jäi hyvä mieli eikä mikään enää keljuttanut.

Tarjolla oli jogurtissa marinoimani lammaspaistit (tosi mureaa ja hyvää), peruna-juurespaistosta (vähän turhan niukkasuolaista) ja salaattia sekä kotijuustoa (ennätyssuuri juusto, piti laittaa kahteen astiaan). Jälkiruoaksi tein iki-ihanan Brita-kakun, jonka ohje oli kai viime tai toissa viikolla Hesarissa suklaisena versiona. Kuvassa se on vielä kokonaisena ja vain pieni nurkka jäi jäljelle. Olen minä erinäisiä kertoja elämäni aikana erotellut kananmunan keltuaista ja valkuaista erikseen, mutta nyt kävi ensimmäisen kerran niin että keltuaista joutui ihan vähän valkuaisten joukkoon. Eihän siitä silloin tule marenkia, mutta hyvä että tuli edes tällaista. Tuo päällimmäinen kerros on kermavaahdon ja rahkan sekoitusta. Nyt ei laihduteta ollenkaan!

Nettiostokseni pääsivät heti pääsiäispöytään:

Mainostin aikaisemmin valkoisista pitsilakanoista tekemääni pöytäliinaa. Vähän vetää ryppyyn, mutta ei haittaa minua ainakaan. Tuo keltainen poikkiliina muodostuu kahdesta verhokapasta. Lisa Larssonin kana on kai lähinnä munakuppi, mutta käy hyvin nameille tai sormisuolallekin.
Kaikkia pääsiäiskoristeita en vielä huomannut edes kuvata. Ainakin terassilla täytyy käydä kameran kanssa. Tein kynttilälyhtyyn "pääsiäisasetelman" ja se on paras kuvata niin kauan kun ruohot ovat vielä hengissä.
Huomenna on uudet vieraat, tarkemmin sanottuna ystävät, joiden elämää on koeteltu ja koetellaan parhaillaan kovin ottein. Niin se on, ei tästä elämästä selviä hengissä.

Maalaistalon tyttärenä olen tottunut siihen, että pellolle mennään silloin kun pellolle pitää mennä, oli arki tai pyhä. Nyt kyllä ällistelimme naapuria, jonka piti kylvää pääsiäispäivänä. Osa pellosta tosin on vielä lumenkin alla, mutta ehkä tiedossa on suurempia kiireitä estämässä myöhempiä peltotöitä. On meidän suvun miehet äitienpäivänäkin olleet kylvötöissä, sillä täkäläisille savimaille on mentävä eikä meinattava. Silti aiheesta riittää vielä puhumista eivätkä aikaisemmat pääsiäiskylvöt tule heti mieleen.

Hyvää illanjatkoa! Taisi pullonpohjalle jäädä tilkka punaviiniä ja sitä kotijuustoakin jäi nurkka leivän päälle.

1 kommentti:

  1. Hienosti saitte kaiken onnistumaan, siis sinä sait;) Kauniisti olit kaikki järjestänyt.
    Nauti punaviini lopusta ja voit hyvällä omatunnolla rentoutua.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!