sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Äkäinen ämmä, päivää!

Vain korkea sivistystasoni estää (heh-heh) käyttämästä niitä sanoja, jotka ensimmäiseksi tulee mieleen. Tämä pahantuulisuuteni syy alkoi jo eilen enkä totisesti nyt pistä kynttilää vakan alle, kuten miehelle lupasinkin.  Olo näyttää suunnilleen tältä:

Kiukkua ja itkua vuorotellen. Tuntemuksia on vaikea muuten kuvata. Onneksi sympatiaakin on tullut, samoin ällistystä on kuulunut luurin toisesta päästä.

No niin, minähän olen kertonut, että mieheni on harrastajamuusikko, jolla on vahvakin klassisen musiikin koulutus. Pohjalla on huiluopinnot Sibiksessä noin puoli vuosisataa sitten, työskentely Kouvolan Varuskuntasoittokunnassa sekä parikymmentä vuotta Erään Tuusulalaisen Torvisoittokunnan huilistina. Lisäksi hän on soittanut pianoa ja urkuja, kelvannut jossain vaiheessa jopa seurakunnalle "varakanttoriksi". Sanoisin, että aika monipuolinen ja taitava muusikko, vaikkei varusmiesajan jälkeen olekaan soittanut ammatikseen. Musiikki on kuitenkin aina kulkenut rakkaana harrastuksena ja myös tärkeänä henkireikänä elämän kolhuissa.

Parisen vuotta sitten hän osti kauan haaveilemansa pasuunan ja rupesi opettelemaan uutta instrumenttia. Nyt hän käy neljättä lukukautta Musiikkiopiston pasuunatunneilla ja tekee lujasti töitä soittimensa kanssa. Hän myös liittyi syksyllä Erääseen Tuusulalaiseen Torvisoittokuntaan, joka ei ole sama kuin edellinen Eräs jne. vaan sen seuraajaksi itsensä nimennyt. Sama konkkaronkka toimii myös kansalaisopiston kurssina eli ilmeisesti kansalaisopisto maksaa kapellimestarin palkan. Uusi soittokunta toimii vireästi ja mieheni La--i on kovasti tykännyt siellä saamastaan opista, hyvästä stemmakaverista ja ylipäätään koko toiminnasta. Kas, väärin on luullut. Hänet potkittiin eilen ulos tästä soittokunnasta. Kun kuulemma kahden vuoden kokemus ei riitä Niin Laadukkaan Puhallinorkesterin harjoituksissa käymiseen ja että hän pilaa koko soittokunnan saundin, luultavasti vain olemassaolollaan silloinkin kun ei soita.

Minä jo kirjoitin yhteisestä sopimuksesta asiasta kansalaisopiston rehtorille ja tiedustelin, miten opiskelija noin vaan voidaan passittaa pihalle kansalaisopiston kurssilta. Ette arvaa, miten ottaa päähän.

11 kommenttia:

  1. Olipa kummallista!

    Muuten, käy blogissani saamassa tunnustuksen ja tehtävän.

    VastaaPoista
  2. Pöyristyttävää kertakaikkiaan! Hyvä, kun otit kiukkusi käyttövoimaksi ja tiedustelit asiaa.

    VastaaPoista
  3. Jos torvisoittokunta toimisi ihan itsenään, niin sillä tietysti olisi valta erottaa soittajiaan. Nyt kuitenkin kansalaisopiston alaisesta piiristä ei varmaankaan voida noin vain osoittaa pihalle ketään.

    VastaaPoista
  4. Voi kurjaa, ei aina käy niinkuin haaveillaan, mutta elämä on.

    VastaaPoista
  5. Jos on kysymys kansalaisopiston harjoitus orkesterista. Siitä ei voi erottaa jos on aikoinaan hyväksytty soitto-oppiin. Eriasia esiintymisistä opiston ulkopuolella. Silloin orkesterin johtaja valitsee soittimet ja niiden soittajat. Nyt kannattaa kyseinalaistaa opiston toimintatavat. Onko kysymys oppimisesta yleisen kansansivistys opistotoimen puitteissa. Vai yksityiseen orkesteriin kouluttaa soittajia. Rehtori on velvollinen vastaamaan ja ottamaan vastuun tilanteesta.

    VastaaPoista
  6. TÄH??????????? Eihän noin voi tehdä!!!!!! Jos kansalaisopiston maksut on maksanut niin eihän sieltä ketään voi pois laittaa!!

    VastaaPoista
  7. No voi että! Mikäs harvainvalta siellä on meneillään? Jos on kansalaisopiston toimintasuunnitelman mukainen orkesteri, ei sieltä niin vain ulos lennätetä. Vaikka toisaalta, onhan meilläkin eräs laulujoukko, jonne on pääsyvaatimukset jne. Ulosheitoista en ole kuullut, liekö sitten tarkka seula joukkoon otettaessa.
    Mutta kummalliselta kuulostaa tämä juttu, ei ihme että olet äkäinen ämmä. Ihan syystäkin.

    VastaaPoista
  8. Uusi lukija täällä päivää, ja ihan ekan kerran uskaltaudun kommentoimaan :)

    Itse asiaan sanon, että TÖRKEÄÄ toimintaa. Ei kai ole aivan laillistakaan. Jos mies on maksanut osallistumismaksun normaalisti kansalaisopiston kurssille, niin ei sieltä voi pois potkia. Eihän me kukaan voitaisi käydä millään kurssilla, jos sinne valittais vain parhaat tekijät.

    Hyi millaista touhua. Mutta kerro ihmeessä, miten jutussa käy.

    VastaaPoista
  9. Höh,nyt pitäkää puolenne.

    Mukavaa viikkoa kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  10. Voin kuvitella miten tunteet kuohuu tuollaisen jälkeen ! Tsemppiä !
    Riitta Kotipurosta

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!