tiistai 25. lokakuuta 2011

Remontti lähestyy

Hui että mua jännittää. Vasta nyt olen ruvennut miettimään sitä vaihtoehtoa, että keittiöstä ei tulisikaan hyvää. Tosin kenellekään en sitä ääneen tunnustaisi, vaikka näin kävisi ja toisaalta näen edelleen sieluni silmillä hyvän näköisen uuden kyökin. H-hetki koittaa ensi tai seuraavalla viikolla, mutta kivinen pöytätaso saapuu taloon jo huomenna.Siinä on kai tiskiallas jo valmiiksi asennettuna.

Nyt jo uskallan näyttää suunnitelmaa. Tuo valkoinen läntti on oviaukko ja ylin osa markkeeraa maalattua seinää, jonka väri säilyy ennallaan. Mies muisti, että maalin nimi on Omenankukka ja sitä pitäisi olla talossa riittävä määrä muurin uusintamaalausta varten. Kaapit siis eivät ylety kattoon saakka ja tarkoitus olisi edelleen pitää kaappien päällä kauneimpia kattiloita. Käyttökattilat sijoitan alakaappeihin, kuten ennenkin. Tai siis laatikoihin.

Päivän ohjelmaan on tähän mennessä sisältynyt uunin ja seinän pesua. Vielä olisi tarkoitus tyhjentää muutama kaappi. Syyslomalaiset kävivät päiväkahvilla ja lukemista lainaamassa. Aioin pyytää heitä ylähyllyn tyhjennystalkoisiin, mutta juttelemista riitti kahvipöytän ääressä niin paljon, etten edes muistanut kysyä. Tytär kävi myös sähköpostilla, kun oman koneensa laturi oli kuulemma hajonnut. Tässä säässä oli ollut mukava ajaa hurauttaa meille polkupyörällä. Tosin matka ei ole neljää kilometriä pitempi.

Päivä on tosiaan mitä aurinkoisin ja kas, sain pihatammesta terhoja keräävän närhen vihdoinkin kuvaan. Valitettavasti sen kauneimmat värit eivät näkyneet pyrstöpuolelta. Kaunis lintu, mutta harvinaisen rumaääninen.


7 kommenttia:

  1. Lupaavalta näyttää suunnitelma. Toivottavasti myös toteutus menee putkeen. Onhan se iso hankinta, joten olisihan se aika kamalaa, jos pitäisi seuraavat 20 vuotta harmitella jotain isoa virhettä.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Kaappitilaahan ei ole koskaan liikaa - meillä tehtiin keittiöremppa yhdeksän vuotta sitten ja saatiin paljon lisää kaappitilaa. Nyt tosin tuntuu, että näin astiahulluille kokkaajille pitäisi olla vieläkin enemmän...

    VastaaPoista
  3. Hienolta keittiösi tuleekin näyttämään...☺

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, keittiö näyttää varmasti upealta !

    VastaaPoista
  5. Ihan varmasti siitä tulee hieno; uusi keittiö on mahtava juttu!

    VastaaPoista
  6. Näyttääpä hyvältä. Ihanat värit.

    VastaaPoista
  7. Kuvassa värit vähän tosin vääristyvät, mutta toivottavasti pian voin näyttää livenä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!