11311

Reissu on reissattu ja oli kivaa! On se kumma, miten maailma voi parantua kolmen, neljän akan voimalla. Tulin jo eilen illansuussa kotiin. Matkasta ei sen enempää enkä kuviakaan esittele ns. sattuneesta syystä. Tämä vanha vellikello saa todistaa, että jossain matkan päässä on käyty. "Todistuskappale" tärähti joka kuvassa, tai paremminkin kai kamera, mutta tuolla katoksessa se kuitenkin on, vaikkei uskoisi. Maakunta oli Häme.

Mutta itku pitkästä ilosta. Tämä päivä on jälleen yksi niistä, jotka jäävät historiaan ja hidasjärkisemmänkin mummon muisiin. Yhdestoista kolmatta yksitoista, niin, se oli se kamala Japanin maanjäristys ja tsumani ja mitä kaikkea vielä kuulemmekaan. Japani on kuulemma hyvin valmistautunut tällaisiin tilanteisiin ja silti jo tänään muulle maailmalle on lähetetty avunpyyntö. Se kertoo jotain katastrofin koosta. Mutta oli myös äärettömän surullista kuulla telkkarissa säteilyturvallisuuskeskuksen johtajan mainitsevan, että niin Japanille kuin Yhdysvalloillekin on useampaan kertaan painotettu tiettyjen varajärjestelmien puutteista. Ajatuskin ns. Kiina-ilmiön toteutumisesta karmii selkäpiitä. Sitähän historia ei vielä ole kokenutkaan, vaikka läheltä on pitänyt. Mitään ei opita mistään, me maailmanvaltiaat.

Thaimaan tsumani tuli väistämättä mieleen. Ihan läheltä se ei meitä kulkenut, vaikkakin lähempää kuin tiesin. Luin vasta entisen, oikein kaukaisen työkaverin haastattelun. Hän menetti siinä vaimonsa.