Superlonia kenkään

Lääkärireissu tuli tehtyä ja hoito-ohjeet saatua. Kiireellisin asiani oli uusia reseptit, kun yksi lääke on lopussa. Tietysti mun piti ruikuttaa samaan rahaan kaikista vaivoistakin. Onneksi yksikään ei osoittautunut kuolema enteileväksi eivätkä siis anna aihetta merkittäviin toimenpiteisiin. Esimerkiksi nivelten kipuilu, kuiva iho, turpoavat nilkat ja särkevä selkä kyllä kirjattiin huolellisesti, mutta siinä se. Sydän tikutti tasaisesti, verenpaine sai arvosanan kiitettävä eivätkä keuhkot tietenkään lääkärille rahisseet yhtään. Kuten arvasin, läski oli kaikkien vaivojen äiti, mutta laihdutuskuuriani kiiteltiin ja kannustettiin - hittolainen - vähentämään vielä puolet syömisistä. Toki sain myös lähetteen labraan ja lääkäri lupasi soittaa tuloksista. Kokeisiin pitää mennä muutaman viikon sisällä, mutta ehkä en vielä tällä viikolla jaksa tehdä toista aamuretkeä kylille.

Kipeää kantapäätä varten lääkäri neuvoi askartelemaan superlon-tyynyn kenkään. Mistä minä nyt sen superlonin tempaisen? Muovikauppaa ei ole näissä maisemissa enkä edes kehtaisi mennä ostamaan 10 x 10 sentin palasta. En viitsinyt mainita, että olen yleensä kotona joko sukkasillani tai paljain varpain, joten moiset jalkatuet eivät oikein pysy paikallaan. Pitää varmaan taas opetella käyttämään Aino- tai Reino-tossuja. Kumpaakin tohvelilajia on talossa, joskin Reinot lonksuvat, kun ostin vahingossa numeroa liian suuret.

Kun sitten vielä teimme matkan eläinruokakaupan kautta apteekkiin ja postiin, niin iltapäivänkin ohjelma tuli suoritettua. Eläinruoka on säkillinen auringonkukansiemeniä talven laihduttamille oraville ja pikkulinnuille. Siitä tulikin mieleen tuore koiranpaska ihan rappusten vieressä. Vakiopuheenaihe keväällä. Miten ihmeessä joku voi laskea lemmikkinsä juoksentelemaan vapaasti naapurin pihaan? Kun meillä oli koira, niin se, tai paremminkin kaikki he, niin osasivat asioida kauempana omasta pihasta, mutta ei ollut konsti kiskaista narussa olevaa koiraa kauemmas myös naapurin postilaatikosta. Mainittu syyllinen ei ole voinut olla minkään mittaisessa vieterissä, sillä tielle ja postilaatikolle on matkaa ainakin muutama kymmenmetrinen. Häpeä koiranomistajalle. Valitettavasti kakkakikkareesta ei voi tunnistaa omistajaa eikä koiraa. Iso koira se ei kylläkään voi olla, eikä tämä tässä ainakaan, joka on kuvattu pari kesää sitten.