Kilpailua, arvontaa ja omiakin suunnitelmia

Siirryttiin turhanaikaiseen kesäaikaan ja nyt minua unettaa entistä vähemmän. Mutta käyhän tämä Nukkumatin odottelu näinkin. Päivän kuvasaaliin parhaiten onnistunut otos oli tämä kuva tulppaanikimpusta. Epäonnisimmat kuvat olivat pellon laidassa lähtövalmiina olleesta jäniksestä. Lukuvalomme ja toisen seinän ikkuna heijastuivat pahasti illanhämyiseen kuvaan ja mokoma vielä tärähtikin.  Ei tullut tällä kertaa kuvaa pupujussista.

Tulppaanit ovat Pirkka-tarjouksesta, jonka ostin jo muistaakseni torstaina.

Löysin äsken Koti kolmelle -blogista mukavan kevätarvonnan, jossa Anne lupaa palkinnoksi kassillisen mukavaa tavaraa:

Arvonta tapahtuu 10. huhtikuuta. Tämä Anne rupeaa rakentamaan taloa ja on juuri saanut rakennusluvan. Siitä onnittelut!

Meille riittää toistaiseksi naapurin rakennusurakan seuraaminen, mutta jahka kevät koittaa ja lumet sulavat, niin meillä olisi tarkoitua aloittaa talon ulkomaalaus, rännien korjailu ja sen sellainen. Samoihin aikoihin olisi tarkoitus teettää kesävesijohto terassin pieleen. Jouduimme valitettavasti luopumaan kaivosta, josta saatiin ulkovedet.  Juomavedeksi se ei enää kelvannut, mutta kävi hyvin puutarhan kasteluun ja vesikin yleensä riitti koko kesäksi. Kaivon päällä on jo nyt uuden talon perustukset.

Melkein unohtui. Meidän upea Prima Vista -kuoro voitti eilen Suomen paras kuoro -kilpailun semifinaalin osakilpailun. Kuoro aloitti seurakunnan nuorisokuorona. Nyt eivät ainakaan kaikki laulajat ole enää ihan niin nuorisoa, enkä tarkkaan ottaen tiedä, miten tiukka side heillä seurakuntaankaan on, mutta johtajana on edelleen kuoron perustanut kanttori Heikki Ruokonen. Meidän perhekunnastamme ei enää ole laulajia, vaikka läheltä liippasi vieläkin. En ole ikimaailmassa äänestänyt yhdessäkään telkkarin ohjelmassa, en edes missikisoissa, mutta nyt äänestin ja vielä isäntäkin äänesti.

Viikonloppua vietin lukemalla herttaista lukuromaania, joka sai hyvälle tuulelle. Ja välillä kutomalla sukkaa. Sukat lähtevät Socks for Japan -kampanjaan. Rahan lähettäminen vaikka Punaiselle ristille on tietysti

paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin ostaa tai kutoa sukkia ja postittaa ne avun tarvitsijoille. Toisaalta näen sen ikään kuin konkreettisena kädenpuristuksena, ihmiseltä ihmiselle. Minun muutama sukkaparini on kuin hyttysen pissi, mutta monesta maasta on lähetetty jo sadoittain uusia sukkapareja. Tuolta kotisivulta ja naamakirjasta löytyy tarinoita ja ohjeita.

Jokohan nyt näkyisi Nukkumattia?