Kuka mitä missä milloin

Sainpa  vaikean tehtävän Tanskulta. Kertoako totta vai pitäisikö jaaritella sitä sun tätä, kas siinä vasta pulma.

Kuka ja mitä
Elän elämäni parasta aikaa. Olen toukokuussa 63 v. eikä vanhenemisessa ole muuta haittaa kuin raihnastuminen. Verenpainetauti ja muut alkoivat tosissaan vaivata jo toistakymmentä vuotta sitten ja luultavasti saan perimän lisäksi kiittää niistä ankaraa työstressiä ensin yhdessä ja sitten toisessa työssä. Stressin aiheutti aivan liian suuri työmäärä, jota lopuksi höysti ankea työilmapiiri. Olen varmaan aina ollut tyypillinen työnarkomaani ja nauttinut työstäni, mutta vauhti kiihtyi loppua kohti liikaa eikä pelkästään omasta tahdostani. Yhden kerran luulin jo kuolevani illalla työpaikalle. Paljon myöhemmin, kun lääkäri tutki EKG:täni, oli hän sitä mieltä että kyseessä on vain virhe. Minä uskon edelleen, että se oli pieni infarkti ja vakava varoitus minulle.

Nyt olen tyytyväinen eläkemuori. Ennen työn ulkopuolisesta elämästä nauttimiseen ei oikein ollut aikaa, kun piti mennä vaan. Harmikseni en kuitenkaan päässyt työllä rikastumaan, vaikka ei silläkään oikeastaan ole väliä. Harrastukset loppuivat ajan puutteeseen. Mutta onnekseni samaan aikaan eli vähän toistakymmentä vuotta sitten käveli tämä elämäni mies vastaan ja alkoi uusi elämä. Tai oikeastaan minä kävelin ohi ja mies odotti terassillaan. Ilman häntä olisin varmaan murtunut taakan ja vaivojeni alle.

Se oli silloin sitä ikäsyrjinnän pahinta aikaa, jolloin isolle firmalle oli tärkeää saada imagoonsa sopivaa nuorta väkeä sisään ja vanhat änkyrät ulos.En ollut ainoa, joka sai lähteä.

Viimeinen työpaikkani tämän edellisen kauhukokemuksen jälkeen oli elämäni vaativin ja ihanin. En vain ehtinyt tai osannut miellyttää esimiehiä enkä joutanut muutenkaan puurtaessani hoitaa omaa peeärrääni tarpeeksi. Kun rupesi tulemaan puukkoa selkään, ei tukijoita ollut riittävästi. Itse tiesin tekeväni hyvää työtä tai ainakin niin hyvää kuin osasin. Oli vain ajan kysymys, milloin minut olisi irtisanottu, mutta ehdinpä itse ensin. Seurasi työttömyysputki ja putken päässä odotti eläke.

Missä ja milloin
Aloitin ensi parkaisuni Helsingin Naistenklinikalla. Koti oli maalaistalo pohjoisella Uudellamaalla. Talvet olivat tietysti koulua ja aika usein lisäksi navettatöitä, kesät monipuolisesti ja runsaasti maatalon töitä ulkona ja sisällä. Kesäloman vietosta en tiennyt mitään eikä lapsuudestakaan ole jäänyt oikein mitään muistoja.

Ylioppilasjuhlien jälkeinen kesä meni töissä - sinä kesänä taisin myydä salaojaputkia - syksyllä alkoi talouskoulu ja sitten pääsin opettajaopistoon Helsinkiin ja asutuin ensimmäiseen alivuokralaiskämppään. Tsekkoslovakian miehitystä kuunneltiin toisen alivuokralaisen radiosta - siihen aikaan asuin Otavan omistajasuvun leskirouvan kirjastohuoneessa. Menin naimisiin jo opiskeluaikana, ja muutimme pikkuriikkiseen yksiöön Ruskeasuolle. Lapsi syntyi vuotta valmistumisen jälkeen ja pääsimme Haagaan isompaan vuokra-asuntoon. Ensimmäinen oma asunto olikin jo koppava rivitalohuoneisto Vantaalla. Emme olleet rikastuneet, mutta ehdot olivat sellaiset, että pienellä rahalla pääsi omaan kiinni. Lapsi oli silloin 2,5 v.

Kaikki ei mene niinkuin meinataan, vaan tuli avioero. Muutin lapsen kanssa Lohjalle. Työ muuttikin hetken päästä Helsinkiin ja minä ajoin päivittäin työn perässä siihen ja kahteen seuraavaankin työpaikkaan. Asuntoa ei vaihdettu enää ennen kuin tytär meni lukioon ja meistä tuli järvenpääläisiä. Täällä ollaan ja pysytään. Mies on kolmannen polven täkäläisiä ja vaikka minä vasta aikuisena muutin tänne, niin tämä oli jo vaarin isoäidin synnyinseutua. Tämä etäinen esiäiti syntyi vuonna 1811.