keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Räystäät tippuu!

Noinkohan kevät jo koittaisi tännekin, kun räystäät tippuvat ja jääpuikkojen nokasta valuu vesi tippa kerrallaan? Vinkeän näköisiä puikkoja, eikös vaan?


Vielä yöllä tai ehkä jo illalla oli satanut lunta niin paljon, että auton katollakin oli aamupäivällä viiden sentin kerros. Kun mies lähti iltapäivällä omille asioilleen, oli lumi jo sulanut. Kuten kuvan sinisestä taivaasta voi päätellä, on ilma mitä ihanin. Aurinko on paistanut koko päivän. Mustarastas otti aurinkoa talon nurkalla, mutta ilmeisesti kuuli, kun räpsäytin kameran päälle ja hävisi salamana ennen kuin ehdin ottaa kuvan.

Kun minä tein eilen hyviä ostoksia, oli mies tänään yhtä tyytyväinen. Hän oli käynyt silmälasikaupassa ja tilannut sekä luku- että moniteholasit. Optikko oli ihmetellyt, miten vanhoilla laseilla ylipäätään enää on nähnyt yhtään mitään.

Minä olen viettänyt päivää pääasiassa kutomalla sukkaa, edelleen Japanin tuhoalueen asukkaille lähetettäväksi. Saa muuten nähdä, miten meidän autokaupoillemme käy eli onko ylpeänä esittelemäni auto hurahtanut valtameren syvyyksiin vai olisiko se ehtinyt lähteä matkaan jo ennen tsunamia. Joka tapauksessa tulo viivästyy, kertoi autokauppias, joka ei vielä osannut tarkemmin kertoa kaaran kohtalosta. Pidetään peukkuja!

3 kommenttia:

  1. Tänään oli täälläkin oikein ihana tiputuspäivä! Kaipa se kevät sieltä saapuu. Toivotaan, että autonne ei joutunut merenpohjaan ja että ehtivät sen tekemään ennen tsunamia. Siellähän autotehtaat ovat seisoneet järistyksen jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Hienoa että kudot sukkia sinne, taitaavat tarvita vielä myöhemminkin..niin monilta meni kaikki. olen ajatellut miten meillä olis selvitty, huonosti olisi käynyt. Sitä on vaikea kuvitella. jokseenkin nii, että seisot keskellä tietä ja mitään muuta ei ole, ei kotia ei mitään.. autot on pieni murhe tässä asiassa, tulevat kun tulevat . jokapäivällä on omat juttunsa. voi nää silmälasit, huh oli kalliit kakstehot, yli 700,- minulla on paha taittovika, ja värisokeus. en saa tarjoushinnoilla mitään..
    varokaa nyt sitä jääpuikkoa,. olis paree kolistella se alas että ei putoo päälle.

    VastaaPoista
  3. Hauskoja puikkoja tosiaan. =) Kuin tippukiviluolan muodostelmia...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!