Tuli mieleen vanha lastenlaulu, jonka sanat oli pakko kaivaa esille:
Polkupyörän lainasimme
sillä näin me ajellaan.
Mutta minne? Vaikka sinne,
missä tie vie mummolaan.
Minä poljen, sinä ohjaat,
niinkuin tanssi matka käy.
Mummolaan kun pyöräilemme
pilvenhattaraa ei näy.
Eväspussin äiti meille
mukaan muisti ojentaa.
Syötyämme levähdämme,
sillä siitä voimaa saa.
Minä poljen, sinä ohjaat
niin kuin tanssi matka käy.
Mummolaan kun pyöräilemme,
pilvenhattaraa ei näy.
Kun on tehty pyöräretki
mummon luokse mummolaan,
pyörän laitan taakse aitan
seinän viereen nukkumaan.
Guuglettamalla ne löytyivätkin, mutta muistaako kukaan, kenen kirjoittamat ne ja sävel ovat?
Kävimme siis mummolassa, ei tosin polkupyörällä eikä eväspussiakaan ollut mukana. Molemmat vanhukset olivat sikeässä unessa. Jo aikaisemmin isä on antanut määräyksen, että herättämättä ei talosta saa lähteä, joten ravistelin hänet hereille ja juttelimme pitkään niitä, näitä. Äiti nukkui salin sohvassa, paikassa jossa en ikinä ole kenenkään nähnyt ennen nukkuvan. Epäilemättä hän oli hereillä, mutta eväkään ei värähtänyt koko aikana, vaikka keskustimme ihan normaaliäänellä viereisessä huoneessa. Hän tosin ei nähnyt meitä, mutta takuulla kuuli. Pakko olikin, sillä isä on huonokuuloinen eikä kuulolaite tuntunut taaskaan kovin hyvin toimivan.
Äiti oli siis taas "sillä tuulella". Tilanne on mennyt isän sairaalareissun jälkeen entistä huonompaan suuntaan. Sisareni oli käynyt viime viikolla, jolloin äiti oli ollut oikein rähinätuulella, joten meidän kannaltamme hyvä, että nukkuikin. Joskus vaan kiukuttelu alkaa vasta sitten kun he ovat isän kanssa kahdestaan.
Siitä sairaalareissusta vielä. Isä oli nyt saanut epikriisin ja sairaus oli kuin olikin alkava keuhkokuume. Isä oli kuskattu lähes väkisin ambulanssikyydillä sairaalaan ja nyt hän jo naureskeli, miten pisti viimeiseen asti hanttiin, vaikka kuumetta oli 39 astetta. Nyt faija oli oikein pirteä ja iloinen käynnistämme. Parturikin oli käynyt kotona ja hieroja on tulossa huomenna. Hyvä niin.
Pihan lehtikuusi syyspuvussaan |
Siitä sairaalareissusta vielä. Isä oli nyt saanut epikriisin ja sairaus oli kuin olikin alkava keuhkokuume. Isä oli kuskattu lähes väkisin ambulanssikyydillä sairaalaan ja nyt hän jo naureskeli, miten pisti viimeiseen asti hanttiin, vaikka kuumetta oli 39 astetta. Nyt faija oli oikein pirteä ja iloinen käynnistämme. Parturikin oli käynyt kotona ja hieroja on tulossa huomenna. Hyvä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!