perjantai 13. elokuuta 2010

Onko näin vai näyttääkö vain?

Tänään on riittänyt pohdittavaa aiheesta dementia. Käytiin mummulassa, kun emme viikkoon ole ehtineet käymäänkään. Äiti oli virkeä ja puhelias, isä hiljaisempi. Hän kuitenkin teki tilauksen: pitäisi saada uusia pussilakanoita. Siivooja oli käynyt ja todennut, että lakanat ovat puhkikuluneita. Totta kai lupasin käydä ostoksilla, mutta ihmettelin itsekseni jo siellä ja varsinkin nyt kotona. Miten talon kaikki pussilakanat ovat voineet yht'äkkiä hajota? Sänkyyn pedatut lakanat näyttivät melko uusilta, mutta mitä kaikille muille on tapahtunut?

Pussilakanat tulivat markkinoille muistaakseni noin 40 vuotta sitten ja varmaan siitä pitäen ne ovat olleet  mummulassakin käytössä. Tietysti neljässä vuosikymmenessä jo lakanatkin hiutuvat, mutta luulisi, että jokunen pari olisi senkin jälkeen ostettu. Ettei vain äitimuori olisi pakannut lakanoita samalla tavalla kuin kuulemma muitakin tavaroitaan pakkaa? Lähtövalmiiksi.

Sama koskee astioita. Käyttöastiat ovat enemmän tai vähemmän paripuolia, mainoslautasia tai ikivanhoja kuluneita kuppeja. Missä ovat entiset arkiastiat? Kellarin rapussa olen nähnyt juurikorissa jotain, mutta kun ei oikein voi mennä asiaa taivastelemaan, saati tutkimaan toisten kotia. - Tilasin Muistiliitosta vähän kirjallisuutta ymmärtääkseni enemmän.

7 kommenttia:

  1. voihan noin olla, mieheni siivonnut muutamat sukulaisten kodit, ja kaapit usein täynnä paljon mankeloituja lakanoita..

    VastaaPoista
  2. Omat lakanamme kuluivat rikki 10 vuoden avioliiton jälkeen :)

    VastaaPoista
  3. Muistiasiat ovat siitäkin niin vaikeita, kun ei voi sanoa potilaalle, että nyt olet näin-ja-näin, kuten voi sanoa jos on jalka poikki tai iskias selässä... :( Pitää yrittää luovia persoonaltaan muuttuvan ihmisen kanssa. Meilläkin suhteellisen lähipiirissä alkaa olla ajankohtaista. Voimia!

    VastaaPoista
  4. Voimia ja kekseliäisyyttä! Hoitajana ja isoäitini dementiassa mukana kulkeneena sydämestäni toivotan näitä molempia Sinulle. Toisaalta voit ostaa uusia lakanoitakin, mutta et loputtomiin jos ne aina katoavat lähtöä varten johonkin. Hyvä hoitosuhde lääkärin kanssa on ensiarvoisen tärkeää, mahdollisten lääkitysten seurannassa ja muutenkin, jos huomaa jotain muutoksia muistin kunnossa, että voi siihen puuttua. Lakanoiden katoaminen on vielä onneksi varsin turvallista, onneksi mummu itse taitaa pysytellä tuvassa sentään. Muistan oman huoleni mummistani, joka kuljeksi välillä teillä tietämättömillä ja syytteli pappaa myrkytysyrityksistä. Hämmennys ja huoli oli suuri.

    VastaaPoista
  5. Muistan kun etsin äitini luota jotain asiaa kylpyhuoneenkaapista. Melkoisen yllärin koin siitä oli tullut pöytähopeiden säilytystila. Jääkaapista löytyi raamattu ja uuninluukun takaa kenkiä. Siinä sinulle päivän naurut. Silloin en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Lakanoita tuppasi äitini leikata matonkuteiksi .

    VastaaPoista
  6. Aah, minäkin muistan, kun olin ekassa teologiharjoittelupaikassani Hesassa, ja toimin siellä muutaman viikon diakonissan tuuraajana. Siellä (Agricolan seurakunnassa, Helsingin eteläkärjessä) asui tosi monta yksinäistä mummelia, jotka olivat jemmanneet tavaransa mikä mihinkin. Ja voi mahoton, kun olivat epäluuloisia, kun muisti alkoi mennä! Yksikin väitti kivenkovaa, että siivooja hänen villatakkinsa oli meinannut varastaa! (Oli siirtänyt "väärään" paikkaan, lipaston laatikkoon. Risaisen neuletakin.)
    Monasti mietin, mitähän he puhuvat jälkeenpäin minun vieneen...
    Vanhuus meillä kaikilla on edessä, jos eloa riittää, ja suap sitte nähä, kuis käyp. ;)

    Merkkausliinamallista, jota teen: Violariumin valikoimista on se. Siellähän niitä ihanuuksia riittää, joka sormelle ja varpaalle (ja vielä naapurienkin raajoille :D.)

    VastaaPoista
  7. Elämä on yllätyksiä täynnä, joskus ikäviäkin. Muistin menetys on niistä suurimpia ;(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!