sunnuntai 1. elokuuta 2010

Terveisiä marjapuskista!

Toinen mehumaijallinen starttasi hetki sitten eli pyhäpäivän ratoksi on tässä istuttu puoli iltapäivää marjapuskien juurella. Harakka ja rastaat tekivät reklamaation, kun menin marjaämpärin kanssa häiritsemään heidän herkutteluhetkeään. - Molemmat mehusatsit menevät mummulaan, tosin meidän pakastimemme kautta.

Päivä on kulunut tosi nopeasti, sillä olen ehtinyt vähän muutakin tänään: parantaa maailmaa  ystäväni kanssa kahvikupposen ääressä. Siitä huolimatta että asumme lähes huutomatkan päässä, emme ole tavanneet koko kesänä ja olihan niitä kuulumisia puolin ja toisin vaikka miten paljon. Isäntäkin, joka yleensä ei viitsi akkojen kalitusta kuunnella, istui koko ajan seurassamme. Molemmilla meillä on huolta vanhoista vanhemmista, ystävälläni vielä velvollisuus hoitaa lähes koko oma lomansa, jos ei edellistä sukupolvea niin sitten lastensa lapsia. Se on mielestäni vähän enemmän kuin kohtuullista, varsinkin kun pitäisi kerätä voimia taas työkautta varten. Hyvä ihminen, jota aikuiset lapset häikäilemättä käyttävät hyväkseen, sanoisin (hyi minua, lyön itseäni kynsille rumista puheista).

En yleensä innostu ruokablogeista, mutta täällä Kliivian keittiössä kannattaa käydä.  Ehdottomasti.

1 kommentti:

  1. Vadelmapuskissa olen minäkin tänään suurimmanosan ajastani viettänyt:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!