Tällainen päivä

Mitään pahaa tai ikävää ei itselleni tai ukkokullalle suinkaan ole tapahtunut, vaikka otsikkokuvasta näin voisi ajatella. Yritin kuvata perhosia, mutta huonolla menestyksellä. Tämä ohdakkeen tupsu osui tarttumaan kameran linssiin. Mies on valittanut niskasärkyä ja epäilee syyksi autoilua tai nukkumista ikkuna auki. Ehdotin esimerkiksi punaista villahuivia, mutta ehdotus ei saanut kannatusta. - Itselläni ei ole uusia vaivoja valitettavana. Ei tällä kertaa. Sitten kun ilmat vähän viilenevät, alan marinan inhottavista tukisukista. Nyt olen luistanut niiden käytöstä. Huomenissa ehkä lääkäri soittaa labroista.

Mediasta on tänään tullut kuvaa paikallisen Casinon tulipalosta, sen missä Nykäs-Matti takavuosina oli naisia naurattamassa ja ... pyyhin pois sen mitä meinasin kirjoittaa. Pytinki oli kylän rumistus ja tuskin muut kuin paikan yrittäjät surevat sitä, että se paloi maan tasalle. Tai no, ehkä myös jokunen asiakasporukka. Itse en ole koskaan käynyt siellä terassia peremmällä.

Uteliaisuuttamme mekin ajoimme kauppamatkalla ohi ja otin muistoksi oikein kuvan raadosta.

Koulut eivät tuolloin vielä olleet päättyneet, joten fillarin selässä istuvia pikkupoikia ei näkynyt paikalla eikä muitakaan töllistelijöitä. Sen sijaan muutama poliisiauto oli passissa ja paloautokin vielä varmistelemassa.  Me - tytöt myös - ainakin ennen vanhaan viiletettiin kilometrienkin päähän tulipaloa ihmettelemään. Tuskin tämä ihmisen luontainen uteliaisuus miksikään on muuttunut. - Palo oli syttynyt tai sytytetty aamuyöstä, joten kaikki palava oli jo iltapäivään mennessä hyvin palanut.

Teimme koko viikon ruokaostokset kerralla, sillä olemme tällä hetkellä autotta. Isäntä näet vei auton peltisepälle, joka oli luvannut sen takaisin perjantaihin mennessä. Nyt autosta paikataan tai ilmeisesti vaihdetaan kokonaan se ovi, jonka onnistuin ajamaan kuution kokoiseen kiveen yli kuukausi sitten. Korjaamolla oli kuulemma nyt täysi vauhti päällä ja varmaan korjattavaa riittää näiden myrskyjenkin jäljiltä.

Muuten tämä on ollut taas "näitä päiviä", saamattomuus on jalostunut lähes taiteeksi. Otin viikonvaihteessa itseäni sikäli niskasta kiinni, että ilmoitin itseni syksyn  Sukkasatoon, ja myös kutomaan sukkia varusmiehille. Ensi vuonna Sotilaskotiliitto täyttää 90 vuotta ja tavoitteena on villasukat jokaiselle varusmiehelle. Siskonpoika on nyt intissä ja kotiutuu kai ennen kuin sukkia jaetaan, mutta tyttären velipuoli saattaa kuulua Operaatio Tuntemattoman sotilaan villasukan kohderyhmään. Sotilaskotiliiton nettisivuilla muuten kerrotaan liiton toiminnasta, joka on täysin vapaaehtoisten sotilaskotisisarten palkattoman työpanoksen varassa.

Tämän hetken käsityö eli villaliivi syksyn varalle pitäisi saada puikoilta ennen kuin rupean urakoimaan sukkia. Osa jää tietysti itselle tai ehkä joululahjaksi, mutta tarkoitus olisi tehdä muutama pari hyväntekeväisyyteenkin.