Voi veljet ja siskot, minkä rääkäisyn meidän talonvahtimme päästi. Hankimme viime vuonna taloon hälytysjärjestelmän ja nyt tuli testattua, mitä saa aikaan väärän napin painaminen! Mies oli laittanyt hälyt huolimattomasti päälle eli painanut vahingossa väärää nappia ja kun meillä on liiketunnistin, niin sehän "tunnisti" minut jo ensimmäisestä askelesta tuvan puolelle ja rupesi huutamaan hullun lailla. Ei kulunut montaa sekuntia, kun jo soitettiin keskusvalvomosta tai mikä liekään nimeltään. Asia selvisi tietenkin, sillä osasihan mies ladella sujuvasti tarvittavan salasanan eikä vartointiliikkeen auto hurahtanut pihaan. Siitä kai olisi tullutkin lisälasku.
Olemme siis turvassa mm. rosvoilta ja varkailta. Tietysti systeemi pelaa edellyttäen, että hälyt on päällä. - Se on vielä testaamatta, miten pitkälle ääni kuuluu eli herätimmekö naapurin mamman. Ehkä jätämme tiedustelematta, sillä itse ainakin pitelin sisällä korviani. Vaikka laitteessa on vain kaksi asentoa eli "ukko ulos" ja "ukko nukkumaan", niin niissäkin voi erehtyä. Tietysti vahinkoja sattuu. Kun joskus olemme miettineet, olisiko tällaisesta hyötyä meidän vanhuksille, niin nyt ainakin varmistui se, että ei olisi. Taatusti he painaisivat joko vahingossa tai muistamattomuuttaan väärää nappia, kun jo parikymmentä vuotta nuoremmalle vävypojalle sattuu sama vahinko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!