Joo, ihan hyvä päivä on ollut. Pääsin vihdoinkin eroon viinimarjoista ja karviaisista eli niitä tulla höyrysi mehua ja mehu on jo pakastimessa.
Samalla kun vähän pidin silmällä mehumaijaa, tarkkailin pihan lintuja. Pihaan on ilmestynyt uusi laji, pikkuinen ja sievä vihervarpunen. Lintukirjaa tutkittuaan mies arveli, että nämä ovat kesän poikasia, mutta aikuisinakin nämä ovat vähän sinitiaista pienempiä. Onnistuin sen saamaan samaan kuvaan vihertiaisen kanssa ja sitten vielä sinitiaisen kolmanneksi. Sinitiainen on alakuvan oikeanpuoleinen, tuo sinilakkinen lintu. Uudella ystävällämme on nuo natsat siivessä, mies arveli, että kyseessä on korpraalin natsat :-)
Kuusitiaisiakin käy silloin tällöin tervehtimässä, mutta se olisi jo ollut liikaa, että kaikki neljä olisivat samalla kerralla tulleet paikalle. Me siis edustamme sitä monien tuomitsemaa koulukuntaa, jotka ruokimme pihan elukoita kesät, talvet.
Pihaelämän lisäksi olin tänään sisälläkin. Aloitin ankaran ruokapäiväkirjan pidon ja sivumennen sanottuna laskuri näytti 1400 kaloria. (www.kalorilaskuri.fi). Katsotaan nyt. Ostin puolen vuoden käyttöoikeuden hintaan 20 euroa. Jospa se kannustaisi paremmin kuin ilmaiset laskurit... Toisaalta tämä oli aika normaali päiväni, tietysti ilman silloin tällöin tapahtuvia jäätelö- tai lakulankeemuksia, mutta päiväkirja voisi auttaa esimerkiksi vähentämään muutaman leipäpalan. Tänään tuli turhia kaloreita ja hiilareita toisesta lautasellisesta hernesoppaa, mutta kun se oli niin hyvää. Kasviksia söin suositellun puoli kiloa (532 g) ja kuituakin tuli 34 g. Vettä pitäisi juoda litran verran enemmän, mutta laskuri ei noteerannut teekannullistani miksikään.
Kudoin myös pätkän villaliiviäni. Huutelin jo apua fb:ssäkin, sillä lanka uhkaa loppua. Onko kenelläkään jäljellä yhtään tätä Nalle Coloria, kirjavaa väriä 868? Kaikki keränloputkin ottaisin riemumielin vastaan, sillä se ei paljosta ole luultavasti kiinni. Ostan tai vaihdan. Tämä väri lopetettiin muutama vuosi sitten ja sain haalittua luultavasti maan viimeiset (ehkä) kerät yhdestä nettikaupasta ja ainakin sen kaupan varaston tyhjäksi. Tein pitkän villatakin, mutta kun lankaa jäi, aloitin liivin neulomisen. Jos tätä ei mistään löydy, niin liiviin tulee omituinen kivijalka joko Tapion kaupasta tilaamastani sukkalangasta tai tyttären varastoista löytyvästä vaaleansinisestä Nallesta.
Päivän päätteeksi: kauniita unia!
Syystäkin olet tyytyväinen. Marjoja ja lintuja. Valitettavasti en tuossa Nalle lanka -asiassa pysty auttamaan. Mukavaa tätäkin päivää!
VastaaPoistaKiitos, Heljä toivotuksista.
VastaaPoistaOnpas sinulla monenlaisia lintuvieraita. Ihania.
VastaaPoistaLanka-asiassa en voi olla avuksi kun ei ole noita kirjavia, mutta jospa vielä jostain löytyis.
Olet ahkera käsityöihminen Villiviini, ja saat paljon aikaiseksi. Valitettavasti minulla ei ole tuota lankaa, mutta toivon että löydät sitä vielä joltakin<3
VastaaPoistaTerveisin ja toivotuksin Aili-mummo
Oi, te olette ihania! Elättelen vielä toivoa langan löytymisestä.
VastaaPoistaOlimme tänään juuri eräissä juhlissa joissa puhujana oli Tapani Kiminkinen. Vaikka puhe oli aikamoista show'ta ja minä-se-sitten-olen-niin-kansanmiestä-rautalankavääntöä, siinä oli viisaita ajatuksia. Kuten tutkimus, jonka mukaan ylipaino ei haittaa, jos ihminen liikkuu. Tämä lohdutti ihan oikeasti. Justiin tultiin uimahallista. :)
VastaaPoistaMinä käytin (ja vieläkin käytän epäsäännöllisesti) vastaavaa Kiloklubin laskuria hyvällä menestyksellä. Netin käyttö auttoi ja etenkin alussa kiirehdin laittamaan lukuja mahdollisimman oikein.
VastaaPoistaVaikka teoria on ollut kauan hallussa, minulle selvisi kuitenkin paljon uuttakin. Pääsääntönä on, että syö mitä syö hyvällä omallatunnolla ja hyvällä mielellä. Jos menee välillä överiksi, niin sitten menee. Seuraavana päivän voi taas tulla takaisin oikeille syömislukemille. Ruokakrapulaa ei tarvitse kärsiä...