Hip-hei, nyt se on valmis!

Remontti nimittäin on valmis ja ai että tuntuu hyvältä. Vielä pitää raivata rojuja kaatopaikkakuormaan ja ottaa muutama kuva kauniisti maalatusta torpasta tai ainakin kissanluukuista. Niin ja maksaa lasku tietysti, mutta sen me teemme ilomielin. Työmies on palkkansa ansainnut!

Aloitin raivaustyöt istuttamalla pelargonian uuteen ruukkuun. Vanha pytty, joka kuvassakin pilkistää, oli sinänsä nätti, tuohella verhoiltu, mutta kovin vuotavainen.  Minulla oli kaksi sinistä keramiikkaruukkua vain odottamassa kasveja ja luullakseni nostan ne rappusille. - Kauan istutusta odottaneet Siperian unikot pääsivät penkkeihin ja yksi taimi ruukkuunkin. Nyt heillä on tilaisuus ruveta heti kukkimaan! Muutama perenna odottaa vielä istuttamista. Syy miksei niitä ole istutettu jo aikoja sitten on remontti: en raaskinut kaivaa taimia paikkoihin, joita on kolme viikkoa survottu tikapuilla ja työkengillä. Se on sitten näiden kasvien asia, alkavatko kasvaa vai ei.

Minulle on tullut vähän samaa vikaa kuin miehessäkin on: moneen asiaan ei voi keskittyä samanaikaisesti. Mies naureskeli toimineensa työmaan valvovana mestarina ja vasta nyt voi keskittyä uusiin puuhiin. Keittiökaapeista ei ole puhuttu mitään, enkä ehkä otakaan asiaa heti puheeksi, sillä eräs muu juttu etenee ja siihen ehkä tarvitaan myös rahaa. Kaapit ovat todella surkeassa kunnossa, joten määrättömästi ei sitäkään projektia voi siirtää. Minä näen unia irtoavista ovinupeista ja putoavista kaapinovista ja sama pelko on miehellä päiväsaikaankin. Tässä on vielä sovittamista kahden näkemyksen välillä. Minä haluaisin ergonomisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi ulosvedettäviä laatikostoja ja muita kaapinsisuksia, miehelle riittää siisti ja halpa ulkokuori. Siisti, mutta mieluiten mäntypuinen eikä ainakaan valkoinen. Minä ottaisin melkein mitä tahansa muuta kuin mäntyä, jota ei tosin helposti taida olla saatavillakaan. Mutta jos tämä veijari pitää siitä männystä kiinni, niin sehän vaikka teettää kaapit. Antaas kattoo, ei tuosta nyt minunkaan maailmani kaatuisi. Joskus vain kuuden ja puolen vuoden ikäeromme tuntuu suuremmalta kuin onkaan.

Ällistyttäviä, vaikkakin pieniä asioita tapahtuu mikromaailmassamme. Kun naapuriraksan sepelisateessa surkeaan kuntoon joutuneet meidän pihan marjakuuset leikattiin matalaksi, emme uskoneet niistä koskaan tulevan mitään. Mutta kas, niin ne jo lykkäävät uutta versoa. Samoin käy Sveitsin kärhölle, josta otin pari pistokasta kokeeksi, vaikka mies sanoi, ettei ole koskaan onnistunut juurruttamaan sitä kasvia pistokkaista. Ei näistäkään vielä ole takeita, mutta juurta ne ovat ruvenneet kasvattamaan oikein tomerasti. Jos hanke onnistuu, saa Tytär valmiit taimet pihaansa peittämään oikein rumaan kuntoon mennyttä aitaa.

Tauko päättyy! Jos oikein pinnistän, voisin istuttaa muutaman puolikuolleen verikurjenpolven taimen pihaan.