Toistanko taas itseäni?

Keli- ja uutisraportin voisi hyvin kopioida edellisista postauksista. Ilma on tosi kostea, mutta vettä ei ole vieläkään satanut. Käsityöt on tekemättä, kaikki muukin on tekemättä. Laiskuuttani en eilen edes ottanut kuvia enkä kastellut ulkokukkia, joten ainakin viime mainittu askare on tänä iltana edessä.

Kävimme sentään tänään mummulassa katsastamassa vanhusten kuntoa. Molemmat olivat reippaita ja äitikin yllättävän pirteä. Kun puhuimme mm. mansikoiden pakastamisesta ja äidin tulevasta syntymäpäivästä, niin hän ei ihan tainnut olla kartalla, mutta väliäkö tuolla. Äiti täyttää 89 v. Puheeksi tuli myös koulukaveri, minua vuotta nuorempi naapurin Jussi, jonka kuolinilmoituksen isä oli lukenut sunnuntain lehdestä.

Keskustelimme myös päivän Hesarissa olleesta jutusta, joka käsitteli veteraani-, sotainvalidi- ja lottajärjestöjen merkittävää omaisuutta. Asiaan liittyi äidin ilmeisesti tänään saama kirje, jossa oli mm. hakulomakkeita erilaiseen rintamanaisten ja lottien kuntoutukseen ja muuhun tukeen. Jo oli monimutkaisen näköistä tekstiä. Se ainakin minua sieppasi, että jälleen kerran anomukseen olisi pitänyt liittää todistus tuloista, todistus lääkäriltä ja todistus siitä, että ylipäätään on kelvollinen anomaan tukea. Käsittääkseni samat tiedot on toimitettu ao. instanssille jo vähintään kymmenen kertaa eikä ole oletettavaa, että lähes ysikymppiset yhtäkkiä kokisivat ihmeparantumisen tai -nuortumisen. Isä mainitsi, että äidistä on tehty pysyvä kuntoutusanomus, joka ilmeisesti on saman tien pistetty roskikseen. Isän oma kuntoutus järjestyy säännöllisesti. Nytkin kevään tarpeeton taistelu kunnan kanssa koski nimenomaan äidin mukaan saamista, ei isän kuntoutusta.

Pitääkin lukea lehtijuttu vielä uudestaan, sillä keskeytin sen aamulla harmitukseen. Rahaa on vaikka lampaille syöttäisi, mutta sitä pihistellään ja pihistellään kaiketi siihen asti kunnes viimeinenkin veteraani on haudan povessa. Sen toki ehdin lukea, että eri järjestöillä on eri suuruiset omaisuuskertymät; jotkut ovat tosi rikkaita, toiset aika köyhiäkin. Isä totesi, että heidän järjestönsä on jo ymmärtänyt ruveta jakamaan rahaa jäsenjärjestöjen kautta itse asianosaisille. On jouluraha ja on mahdollisuus saada hierontaseteleitä ja, kuten isä virnisti, hautausavustuskin, jota kuulemma kyllä joutuu odottamaan melko kauan eli vainaja on sitä ennen saatava muilla keinoilla hautaan.

Siitä tulikin mieleen päivän toinen ikävä uutinen; Mika Myllylän kuolinviesti. Jos ei ollut helppo elämä, ei varmaan sitä ollut kuolemakaan. Syytähän ei vielä tiedetä, mutta uutisten mukaan huhumylly pyörii vilkkaasti.

Kun nyt aloitin pauhaamisen lehtijutuista, niin jatkoksi sopii molempien iltapäivälehtien kohujutut omista häistään karkuun yrittäneestä Monacon uudesta ruhtinattaresta. Sehän ei enää ole mikään uutinen, mutta katselin vihkitapahtuman, pääasiassa mielenkiinnosta katolista vihkitoimitusta kohtaan, ja ihmettelin pariakin asiaa. Harvoin näkee niin kylmää ja tunteetonta tapahtumaa ja niin kalseasti toisiinsa suhtautuvaa vihkiparia. Sulhanen, vanha kääkkä, oli kuin seipään niellyt. Pilkettä silmäkulmassa oli vain silloin, kun iski silmää kavereilleen vihkipallille astellessaan. Morsiameen päinkään ei korkeasti kunnioitettu ruhtinas katsonut kuin pari kertaa, varmaan vahingossa.

Ja entä sitten kaunis morsian? Oli kuin teuraaksi viety uhrilammas. Ja siitä kai siinä kysymys olikin, jos on kolme kertaa ennen häitä yrittänyt karata ja jos ukolla on 3-4 lehtolastakin eri naikkosten kanssa valmiiksi tehtynä. Sen tietysti ymmärtää, että jo 5-kymppisellä sulhasella on elettyä elämää takana, mutta silti. Ymmärrettävästi piispa erityisesti korosti aviouskollisuutta moneen kertaan puheissaan. Mutta mihinkä sitä katoliseksi kääntynyt ruhtinatar-parka enää avioliitostaan edes pääsee? - Eikä kyllä katoliset vihkimenot mitenkään koskettaneet minua. Toki ruhtinashäät voivat olla eri juttu kuin tavallisten pulliaisten vihkiminen.