Väsyttävää päivää

On toisaalta mukava, kun on vielä vanhemmat, joiden syntymäpäiväkahveilla voi istua, kertoa omia kuulumisia ja kuunnella systereiden perhekuulumisia. Mutta se toinen puoli asiasta: jokainen arvaa, että  käynti dementoituneen äidin ja uupuneen isän luona ei ole pelkkää herkkukakun nakertelua.

Isällä oli raskaat pussit silmien alla ja olipa päässä, jossa hiukset istuvat vielä tukevasti, tosi kummallisia aukkopaikkoja tuuheassa hiuksistossa. Huomasin sen vasta äsken valokuvasta. Tiedän, että äiti on ollut ajoittain aika aggressiivinen ja nyt toinen systeri tiesi kertoa asiasta taas yhden näkökulman lisää, mutta että hän repisi isältä hiukset päästä? Tähän asti faija on vielä pärjännyt äidin kiukutteluille ja jaksanut ymmärtää monet asiat sairauden aiheuttamiksi.

Toivon hartaasti, että asialle olisi luonnollinen selitys: 89 vuoden ikä. Isän on vaikea kertoa näistä meille, varsinkin kun äidin kärpänkuulo on kai se viimeinen aisti, joka häneltä heikkenee. Mutta jos epäilyni pitää paikkansa, niin siinä on taas yksi juttu, josta voisi sanoa että yksi naula lisää molempien ruumisarkkuun.

Voi voi, miten vaikeaa tämä on. Ehkä menemme tällä viikolla vielä toistamiseen käymään, jos vaikka faija saisi puhuttua. Äidin kuulematta se vain on tavattoman vaikeaa ja vaikea on puheenaihekin. Isä tietää, että jos vaimo viedään hoitokotiin tai todennäköisesti terveyskeskukssen vuodeosastolle makaamaan, niin sieltä ei ole paluuta eli mikään intervallihoito ei tässä tapauksessa tule kysymykseen. Mutta jos vaimo kuitenkin viedään hoitokotiin, niin miten hän itse kestää omantuntonsa ja yksinäisyytensä kanssa? Kun on kerran tehty se lupaus, että toinen toisestaan pidetään huolta kotona, "kunnes kuolema meidät erottaa".

Äidin sairaalareissujen aikana jo totesimme, miten taantuminen ja muukin laitostuminen alkoi silmänräpäyksessä. Sen takia me kakarat emme haluaisi lähteä liikaa mestaroimaan asiassa, jossa isä täysin selväpäisenä vanhuksena vielä ei ole saanut tehtyä raskasta, mutta väistämättä edessä olevaa päätöstä. Voi kunpa armollinen Luoja tekisi ratkaisun isän puolesta, mutta vaikea sitäkään on mennä pyytämään.

Tänään äiti istui tyynenä kiikkustuolissa, ei paljon puhunut, mutta oli kuitenkin läsnä ja haukkasi palan piirakkaa. Joskus on käynyt niinkin, ettei hän suvaitse tulla ollenkaan kahvipöytään. Musta filttihattu oli jo edellisellä viikolla eteisessä ikään kuin odottamassa lähtöä jonnekin.