Tänäänkin satoi

Eilen oli pakko siirtyä nukkumaan sisätiloihin ja tänään käy samoin. Sade otetaan kiitollisuudella vastaan ja sitä on taas tänään tullutkin aika annos, vaikkemme ole muistaneet päivittää vesimittaria. Olimme päivällä mummulassa ja sillä aikaa juuri meidän kohdalla oli ilmeisesti ollut paikallinen ukkoskuuro. Kilometri kylille päin ja tie oli aivan kuiva, mutta meidän kujaa pitkin alamäkeä loristessaan sadevesi oli uurtanut tiehen selvät jäljet. Onneksi ei sentään selviä uria. Myöhemmin vettä tuli vielä uudestaan. Ukkonen ei ole käynyt lähellä, mutta pilviä on joka puolella sen verran, että yöksi on paras ottaa tietokone pois verkosta.

Onneksi poimin ennen ukkosia lähes ämpärillisen punaaherukoita. Tänään ostimme kaupasta mustikoita ja vähän vadelmia, jotka sekoitin viinimarjojen joukkoon ja pistin pakkaseen. Nyt siellä on laskujeni mukaan jo kolmekymmentä rasiallista marjoja talven aamupaloille. 

Tiedonhaluisille tiedoksi: se kesäpetimme on Jyskistä ostettu viidenkympin ilmapatja plus petari, ei sen kummempaa. Leveyttä on puolitoista metriä eli enemmän kuin meillä koskaan. Kummallakin oli vaikeuksia päästä sängystämme ylös, mutta syykin selvisi - kankeiden kroppien lisäksi - petistä vuoti ilmaa kaiken aikaa ulos. Seuraavana poutapäivänä mies aikoo tutkia asian tarkemmin, jotta pääsemme taas nauttimaan ulkoilmaelämästä. Minä kyllä pelkäsin yöllä, mutta urheana tyttönä lupasin turvautua tarvittaessa miehen kainaloon. Pelkäsin niitä illalla irvisteleviä lepakoita, aamulla kyttäävää oravaa ja pistäviä hyttysiä. Toisaalta uni oli syvää ja hyvää sitten kun uskalsin antaa itselleni luvan nukkua. Mies oli nähnyt tähdenlennonkin, minä en.

Mummulaan ei kuulunut mitään uutta. Äiti syö ja juo hivenen paremmin, mutta huonosti joka tapauksessa. Vein tuliaisiksi vadelmapitkon, jonka äiti yhtäkkiä huomasi keittiön työpöydältä. Hän nousi keinutuolista vaivalloisesti mutta määrätietoisesti ja meni leikkaamaan pullasta ainakin kymmenen sentin palan, jota sitten mutusteli kaikessa rauhassa. Aikaisemmin hän olisi tietysti tiedustellut, haluaisimmeko kahvia tai ainakin kiittänyt tuomisista. Nyt kai oli ihan selvää, että totta kai pullapitko voi ilmestyä keittiöön ja tietenkin pullaa otetaan, jos tekee mieli. Sinänsä erinomainen juttu, että edes pulla maistuu.

Tästä yksin syömisestä muistuu vanha tositapaus eräältä työmatkalta Saksaan joskus monta vuosikymmentä sitten. Päivällä olin vieraillut tehtaalla ja sitten illaksi minut kutsuttiin illalliselle. Kun istuttiin pöydässä, niin isäntäpä tilasi ensimmäiseksi itselleen kupin kahvia ja muistaakseni myös leivoksen. Minulle ei tarjottu mitään eikä edes kysytty, haluaisinko jotain. Juotuaan kahvit ukko ryhtyi tilaamaan meille ruokaa ja söimme normaalin kaavan mukaan, vaikken muistakaan enää, mitä oli tarjolla. Syötyämme ja laskun maksettuaan isäntä vielä käytti runsaasti aikaa raapustaessaan kuittiin tarvittavat tiedot kestitettävästään. Maassa maan tavalla, mitäpä siitä muuta olisi voinut ajatella.